Ilta Sanoma

Keskiviikkona kuollut viihdetaiteilija Vesa-Matti Loiri nähtiin vielä viime vuonna televisiossa.

Viihdetaiteilija Vesa-Matti Loiri, 77, kuoli keskiviikkona 10. elokuuta Helsingissä. Loiri sai alkuvuodesta 2022 tietää sairastavansa kahta eri syöpää, joista toipuminen ei ollut enää mahdollista. Tammikuussa lääkärit uskoivat Loirilla olevan elinaikaa 2-6 kuukautta.

Vielä viime vuonna pitkän uran tehnyt rakastettu taiteilija esiintyi kahdessa eri tv-ohjelmassa. Viimeksi Loiri esiintyi MTV3-kanavan ohjelmissa Laulu rakkaudelle ja kummityttönsä Kiti Kokkosen luomassa Tanhupallon oma ohjelma -sarjassa.

Lue lisää: Vesku Loiri paljastaa Tanhupallolle erikoisen asian lapsuudestaan - saa vastaukseksi terävän napautuksen

Loiri oli mukana Tanhupallon oman ohjelman avausjaksossa. Teemana oli luovuus. Loiri muisteli Tanhupallolle, miten hän huomasi jo 2-vuotiaana osaavansa laulaa - ja saavansa sillä myös tyttöjen huomiota. Se sai hänet innostumaan laulamisesta entistä enemmän.

Loiri kertoi kummityttönsä Kiti Kokkosen luoman Tanhupallo-hahmon ohjelmassa viettävänsä lähes kaiken aikansa Lapissa.

Loiri kertoi kummityttönsä Kiti Kokkosen luoman Tanhupallo-hahmon ohjelmassa viettävänsä lähes kaiken aikansa Lapissa. Kuva: Atte Malaska

Laulu rakkaudelle: Secret Song Suomi -ohjelmassa Loirin yllättivät lauluyhtye Rajaton ja hänen hyvät ystävänsä saksofonisti Jukka Perkko ja näyttelijälegenda Esko Salminen. Muusikot ja Salminen valmistelivat Loirin Lapin kesä -kappaleen ympärille esityksen, joka huipentui Salmisen Shakespeare-monologiin.

Loiri liikuttui silmin nähden esityksestä.

- Ei jumalauta, hän parkaisi ja hautasi kasvot käsiinsä itkien.

- Oijoijoi. Ohhoh, nyt kolahti, hän vaikeroi esityksen päätyttyä.

- Sä olet mulle rakas ihminen, kaveri vuodesta -63. Sen jälkeen meille on tapahtunut yhdessä vaikka mitä, jota täällä ei voi kertoa, Salminen sanoi ystävälleen.

- Ei voi kaikkea. Älä missään tapauksessa kaikkea kerro, Loiri nauroi.

Loiri ja Salminen tapasivat, kun Salminen poistui armeijasta ja Loiri saapui sinne vapaaehtoisena. He kohtasivat toisensa vain hyvin nopeasti, mutta hetki painui molempien mieliin.

- Siinä me pysähdyttiin, katseet kohtasivat. Silloin jotenkin tiesin, että toi ihminen on hyvä. Rakastan sua, Loiri ylisti ystäväänsä tv:ssä.

Näyttelijät kertoivat haaveilevansa vielä yhteisestä työprojektista.

- Tämä matka jatkuu vielä. Jos vielä jaksettaisi tehdä joku pyörätuolirooli, niin mä ainakin suostun, Loiri nauroi.

Esko Salminen ja Vesa-Matti Loiri ovat olleet ystäviä jo lähes 60 vuotta. Kuvassa kaksikko saapui Linnan juhliin vuonna 2017.

Esko Salminen ja Vesa-Matti Loiri ovat olleet ystäviä jo lähes 60 vuotta. Kuvassa kaksikko saapui Linnan juhliin vuonna 2017. Kuva: Tuomas Selänne

Vuonna 2015 Nelosella nähtiin vielä Loirin oma sarja Loirinuotiolla. Ohjelmassa Loiri tapasi tunnettuja suomalaisia Inarijärvellä. Vieraina nähtiin muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö, näyttelijät Aku Hirviniemi, Ville Haapasalo ja Hannele Lauri, yrittäjä Lenita Airisto ja ex-huippu-urheilijat Jari Litmanen ja Teemu Selänne.

Viimeisen roolityönsä valkokankaalla Loiri teki vuoden 2019 elokuvassa Mestari Cheng, jonka ohjasi Mika Kaurismäki. Vuonna 2012 oli ilmestynyt niin ikään Kaurismäen ohjaama Tie pohjoiseen, jossa Loiri esitti pääosia yhdessä Samuli Edelmannin kanssa. Elokuva keräsi katsojia ja sen tunnussävelmä Tuomittuna kulkemaan soi radioaalloilla tiuhaan.

Ilta Sanoma
mercredi 10 août 2022 17:15:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.