Kenialaiset jopa jonottivat aamuvarhaisella päästäkseen äänestämään. Äänestysprosentti on kuitenkin jäämässä noin 60 prosenttiin." /> Kenialaiset jopa jonottivat aamuvarhaisella päästäkseen äänestämään. Äänestysprosentti on kuitenkin jäämässä noin 60 prosenttiin." />

YLE


Kenian presidentinvaalien alustavat tulokset osoittivat tiukkaa kilpailua kahden pääehdokkaan välillä, jotka kilpailevat eroavan presidentin Uhuru Kenyatan paikasta.

Presidentinvaalien pääehdokkaat ovat Raila Odinga, 77, ja William Ruto, 56. Yksityisen Citizen Television -kanavan laskujen mukaan molemmat olivat keränneet noin 1,2 miljoonaa ääntä, eli molemmilla oli kasassa hieman yli 49 prosenttia äänistä.

Voittajan on saatava 50 prosenttia sekä yksi ääni.

Vaalilautakunnasta (IEBC) toivottiin kenialaisilta kärsivällisyyttä, kun tuloksia laskettiin.

- Toivomme kenialaisilta kärsivällisyyttä. Pyrimme saamaan tuloksen valmiiksi mahdollisimman pian, IEBC:n puheenjohtaja Wafula Chebukati sanoi tiedotustilaisuudessa.

Äänestäjä laittaa äänestyslipukkeen uurnaan,
Kenian vaalien äänestysinnokkuus on jäämässä laimeaksi. Tämä mies äänesti Nakurussa.James Wakibia / AOP

Kuudet vaalit kerralla

Kenialaiset, joista osa asettui jonoon ennen aamunkoittoa äänestääkseen, äänestivät tiistaina kuusissa vaaleissa, joissa valitaan uusi presidentti sekä senaattorit, kuvernöörit, lainsäätäjät, naisedustajat ja noin 1 500 läänin virkamiestä.

Varhaisesta innostuksesta huolimatta äänestysprosentti oli kuitenkin selvästi alhaisempi kuin aikaisempina vuosina. Vaalikomitean mukaan noin 60 prosenttia rekisteröidyistä äänestäjistä on käynyt äänestämässä. Vuonna 2017 äänestysprosentti oli lähes 80.

Tiistain vaalit ovat tärkeä testi Itä-Afrikan suurimmalle taloudelle sen jälkeen, kun sen kolmesta viime vaaleista kahdessa tilanne purkautui väkivaltana äänien väärentämissyytösten seurauksena. Aiemmissa vaaleissa vuosina 2007 ja 2017 useita ihmisiä kuoli väkivaltaisuuksien seurauksena. Tämän vuoden vaalit ovat toistaiseksi sujuneet rauhallisesti.

Lue myös:

"Terveyteni on koetuksella" - kenialaisen Wanjigu Thigan, 31, oli vaalikampanjassaan voitettava ennakkoluulot ja kestettävä seksuaalista häirintää

Kenian vaalit antavat suuntaa maan tulevaisuudelle

Keniassa tuomari vaatii parlamentin hajottamista ja uusia vaaleja - Päättäjien joukossa ei ole tarpeeksi naisia

mercredi 10 août 2022 15:40:17 Categories: Kenia YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.