Väylävirasto toivoo, että turkulaisilla on pitkät hermot. Kaksoisraiteen rakentaminen aiheuttaa Turun keskustassa merkittävää meluhaittaa ja ruuh" /> Väylävirasto toivoo, että turkulaisilla on pitkät hermot. Kaksoisraiteen rakentaminen aiheuttaa Turun keskustassa merkittävää meluhaittaa ja ruuh" />

YLE


Turun päärautatieaseman ja Kupittaan aseman välisen kaksoisraiteen rakentaminen aloitetaan ensi maanantaina 15. elokuuta. Rakentaminen kestää kaksi vuotta.

Projektipäällikkö Erkki Mäkelä Väylävirastosta arvioi, että rakennustöiden aiheuttamat tilapäiset liikennejärjestelyt tulevat ruuhkauttamaan Turun keskustaa pahoin.

Kaksoisraiteen vuoksi Turkuun pitää rakentaa esimerkiksi viisi uutta siltaa. Työmatkaliikenteen osalta pahin vuosi on 2023.

- Kaikki merkittävimmät sillat ovat tuolloin työn alla, se tarkoittaa haittaa kumipyöräliikenteelle. Varmasti joutuu laskemaan useamman minuutin lisää matka-aikaan.

Mäkelän mukaan pahimmat liikennesumput tulevat olemaan Helsinginkadulla ja Koulukadulla. Väylävirasto toivoo ihmisiltä kärsivällisyyttä.

- Lähinnä se, mitä halutaan viestiä on, että lopputuloksen pitäisi tuoda balsamia haavoihin. Nyt pitää pystyä kärsimään se pieni haitta, mitä tästä tulee.

Kupittaasta tulee päätepysäkki

Helsingin junien päätepysäkki on pari vuotta kestävien rakennustöiden ajan Kupittaan asema.

Projektipäällikkö Erkki Mäkelä arvioi, että kaksoisraiteen rakentaminen on askel kohti Turun Tunnin juna -hanketta ja mahdollistaa myös Turun keskustan maankäytön kehittämisen.

Logomobron
Turun ratapiha-aluetta halkoo Logomon silta. Tulevaisuudessa Logomon sillalta on tarkoitus päästä suoraan laiturialueelle.Arash Matin / Yle

Kaksoisraiteen rakentamisen jälkeen Turun päärautatieasemasta tulee jälleen Helsingin junien pääteasema, ainakin niin kauaksi aikaa kunnes uusi Matkakeskus rakennetaan.

Eräs suurimmista rakennuskohteista kaksoisraidehankkeessa on Aurajoen ylittävän ratasillan purkaminen ja uuden rakentaminen.

Lokakuussa rakennetaan työsilta nykyisen ratasillan viereen ennen sen purkamista. Työsilta tulee myös jalankulkijoiden ja polkupyöräilijöiden käyttöön, joten Aurajoen ylitys on mahdollista myös rakennustöiden ajan.

EU-rahaa Turun ratapihan kehittämiselle ja kaksoisraiteelle on myönnetty 23 miljoonaa. Kaksoisraiteen rakentamisen budjetti on 67,5 miljoonaa euroa.

Väyläviraston mukaan todellinen kustannusarvio tulee olemaan kuitenkin useita miljoonia suurempi.

- Asiaa lisärahoituksen saamiseksi valmistellaan, mutta päätöksiä ei ole tehty, Erkki Mäkelä sanoo.

Lue lisää:

Junaliikenne loppuu Turun päärautatieaseman ja Kupittaan välillä kahdeksi vuodeksi - rata suljetaan elokuussa

Turun ja Helsingin välisen nopean junaratayhteyden rakentamisvaihtoehdot arvioitu - kaikki vaihtoehdot lyhentävät matka-aikaa

Turussa ennakoidaan tunnin junayhteyttä Helsinkiin - ratapiha-alue pannaan uusiksi

mercredi 10 août 2022 00:15:21 Categories: YLE rautatieliikenne

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.