STT

Taiwan aloitti odotetusti sotaharjoituksen, seuraavan harjoituksen on määrä olla torstaina

STT - logo STT 09.08.2022 20:14:46 STT
Taiwan on kertonut, että sen asevoimat harjoittelee tällä viikolla mereltä tulevan hyökkäyksen torjuntaa. Kuva tiistain harjoituksesta. LEHTIKUVA/AFP

AFP

Taiwan aloitti tänään sotaharjoituksen saaren eteläosassa, kertoo uutistoimisto AFP. Harjoituksen alkamisen vahvisti Taiwanin asevoimien tiedottaja. Harjoitus alkoi paikallista aikaa aamulla ja kesti noin tunnin.

Taiwan on aiemmin kertonut, että sen asevoimat harjoittelee tällä viikolla mereltä tulevan hyökkäyksen torjuntaa. AFP:n mukaan Taiwanin on määrä pitää toinen sotaharjoitus torstaina.

Kiina aloitti viime viikolla massiivisen sotaharjoituksen Taiwanin lähellä vastalauseena sille, että Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi vieraili saarella. Pelosi oli korkeimmassa asemassa oleva yhdysvaltalaisvierailija Taiwanissa vuosikymmeniin.

Taiwanin asevoimien edustajan mukaan sotaharjoituksissa ei kuitenkaan ole kyse vastauksesta Kiinan toimiin, vaan harjoitusten ajankohta on valittu aiemmin. Taiwan järjestää säännöllisesti sotaharjoituksia.

Kiina pitää Taiwania kapinallisena maakuntanaan. Suurvalta ei ole rajannut pois mahdollisuutta vallata Taiwan tarvittaessa väkivalloin.

Kiinan kertoi eilen jatkavansa sotaharjoituksiaan, vaikka harjoitusten oli määrä päättyä sunnuntaina. Taiwanin lähellä on harjoiteltu Kiinan asevoimien mukaan merellistä hyökkäystä ja sukellusvenetorjuntaa. Taiwan on tuominnut Kiinan toimet.

Taiwanin ulkoministeri Joseph Wu sanoi tänään, että Kiina on käyttänyt harjoituksia valmistellakseen hyökkäystä Taiwaniin.

- Kiinan todellinen tavoite on muuttaa Taiwaninsalmen ja koko alueen vallitsevaa tilaa, ministeri sanoi.

Tutkimusprofessori Mikael Mattlin Ulkopoliittisesta instituutista sanoi aiemmin STT:lle, että sotaharjoitusten jatkaminen ei kerro siitä, että Kiinassa valmisteltaisiin sotatoimiin ryhtymistä.

- Se vaatisi paljon valmisteluja ja sellaisia kyvykkyyksiä sekä joukkojen siirtoja ja muuta, joita tässä ei ole vielä nähty. On epätodennäköistä, että syksyn aikana tällaista tapahtuisi, Mattlin sanoi.

mardi 9 août 2022 23:14:46 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.