Ilta Sanoma

Simo Valakari on korkealla Motherwellin valmentajalistalla.

Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Kuopion Palloseuran päävalmentaja Simo Valakari kuuluu Motherwellin kärkiehdokkaisiin päävalmentajan paikalle.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Skotlannin Valioliigan seura kävi läpi ehdokkaitaan viime viikon lopussa, ja valitsi niistä suosikkivaihtoehdot. Tällä viikolla vuorossa on kärkiehdokkaiden haastatteleminen.

IS:n tietojen mukaan Valakari kuuluu tähän joukkoon.

Entinen SJK:n ja Tromsön päävalmentaja on ollut ennenkin hilkulla pestiin. 2015 silloinen työnantaja SJK ei suostunut päästämään Valakaria sopimuksestaan ja Motherwellin käskyttäjäksi, kun skottiseura tarjosi paikkaa.

Samaten Valakari oli tyrkyllä paikalle 2015 ja 2016. Hän edusti seuraa pelaajana vuosina 1996-2000.

Nyt tiettävästi Valakari on jälleen seurajohdon kärkiehdokkaita. Valakari kuvaili taannoin MTV:n haastattelussa Motherwellissä valmentamista omaksi unelmakseen.

Kuva: TIMO HARTIKAINEN

Samoin kuin oli SJK:n kanssa 2015, myös nyt Motherwell etsii uutta manageria kesken kuumimman kauden Suomen futiskalenterissa. KuPS taistelee tiukasti mestaruudesta HJK:n ja tittelitaistoon kiilanneen Hongan kanssa.

KuPSin pääomistaja, investointipankkiiri Ari Lahti, ei ole aivan välittömästi levittämässä punaista mattoa kohti lentoasemaa, jos Valakarille tarjotaan pestiä.

Mestaruuden lisäksi KuPS taistelee yhä Suomen cupin voitosta ja se on ainakin tämän viikon vielä mukana eurokentillä. Konferenssiliigan karsintakierroksen 1. osaottelussa sveitsiläinen Young Boys oli tosin vahvempi 2-0.

Avokätisesti kuopiolaisseuraa rahoittava Lahti muistuttaa, että Veikkausliigan mestaruuden arvo on tätä nykyä taloudellisesti todella merkittävä.

-?Se on vähintään miljoonan euron arvoinen kokonaisuus. Ja jos me voitamme mestaruuden, satsaamme tosissamme eurocupin lohkovaiheeseen pääsyyn ensi kaudella. Mestarien polku lohkovaiheeseen on huomattavasti helpompi kuin muilla, Lahti huomauttaa Ilta-Sanomien haastattelussa.

Lahti kiittää Valakarin työtä KuPSin eteen ja korostaa, että hänen arvonsa kuopiolaisseuralle on erittäin merkittävä.

-?Vielä käsittääkseni ei olla siinä tilanteessa, ja tässä vaiheessa puhutaan tietysti teoreettisesta kysymyksestä. Mutta jos eteen tulisi tilanne, että Motherwell oikeasti haluaisi hänet, sitten varmaan vaadittaisiin aika merkittävä korvaus. Osapuolia olisi kolme, eli KuPS, Simo ja Motherwell.

Motherwell on kannattajayhdistyksen omistama seura, eikä kuulu maan vakavaraisempiin jalkapalloseuroihin.

-?En tiedä, syntyykö siitä meidän kanssa tarinaa. Jos tilanne tulee eteen niin katsotaan, löytyykö kaikkia tyydyttävä ratkaisu.

IS ei tavoittanut Valakaria kommentoimaan.

Valakari on itse aiemmin urallaan puhunut suomalaisvalmentajien vaikeudesta päästä maailmalle. Hänellä on siitä ensi käden kokemusta.

Lahti korostaa, että kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia.

-?Totta kai tässä on se toinen puoli, että kuten pelaajien kanssa niin myös haluamme auttaa valmentajia eteenpäin. Siinä pitää olla jokin tasapaino, että kokonaisuus toimii. Olemme satsanneet aika paljon sekä Simoon että koko valmennustiimiin. Jos orkesterin kapellimestari lähtisi pois, se olisi kokonaisuuden kannalta tosi hankala tilanne.

KuPS on ollut aiemminkin vastaavassa tilanteessa. Kaudella 2019 Jani Honkavaaralle tarjoutui mahdollisuus siirtyä valmentamaan Belgiaan kesken kauden. Siirto ei kuitenkaan toteutunut, ja Honkavaara auttoi KuPSin Suomen mestariksi.

Honkavaaralle pestiä tarjonnut seura, Royale Union Saint-Gilloise, pelasi tuolloin Belgian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Sittemmin seura on noussut pääsarjaan ja sijoittui viime kaudella liigan kakkoseksi.

Ilta Sanoma
mardi 9 août 2022 20:58:00 Categories: Ilta Sanoma Veikkausliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.