Porilaismuusikko kuoli kotonaan 57-vuotiaana." /> Porilaismuusikko kuoli kotonaan 57-vuotiaana." />

YLE


Uutisen Jussi Hakulisen kuolemasta vahvisti tämän tytär Ellinoora Hakulinen Satakunnan kansalle.

Jussi Hakulinen oli Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen 1980-luvulla. Hän lähti yhtyeestä ristiriitojen saattelemana, mutta esiintyi yhä satunnaisesti Yön konserteissa ja sävelsi yhtyeelle. Kenties suurimman hittinsä, Joutsenlaulun, hän kirjoitti alle 20-vuotiaana. Se on edelleen yksi suosituimmista karaokekappaleista.

Yön jälkeen Hakulinen teki soololevyn ja perusti oman Kinsky-kokoonpanonsa. Usean hiljaiselossa vietetyn vuoden jälkeen hän esiintyi viime aikoina duokeikoilla tyttärensä Ellinooran kanssa. Lisäksi Hakulinen esiintyi Iku Tukiaisen kanssa, jonka kanssa oli tehnyt musiikkia jo ennen Yötä.

Hakulinen kärsi pitkään mielenterveys- ja päihdeongelmista.

Paitsi suomirockin suurista hiteistä, Hakulinen muistetaan tiukkana oikeuksiensa puolustajana. Hakulisen lauluihin liittyviä erimielisyyksiä on ratkottu sekä Teoston ohjelmistotoimikunnassa että oikeusistuimissa. Hakulinen omisti itse oikeudet musiikkiinsa, ja ratkaisut tehtiin järjestään Hakulisen hyväksi.

Itse hän koki saaneensa suotta riitapukarin maineen, vaikka ainoastaan piti taiteensa puolia. Hakulinen puhui asiasta laajasti muun muassa viime vuoden keväällä tehdyssä Kulttuurivieras-haastattelussa.

Jussi Hakulinen tehtaili hittejä Yölle, mutta sai riitapukarin maineen - nyt hän haluaa laittaa yhtyeen tarinalle pisteen

Jussi Hakulinen juhlistaa 40-vuotiaan Yö-yhtyeen taivalta - konserttikiertueella kuullaan hänen omia kappaleitaan

Uutinen täydentyy.

mardi 9 août 2022 19:44:49 Categories: Jussi Hakulinen YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.