Viime elokuussa Taliban kaappasi vallan Afganistanissa ja se, mitä pelättiin, tapahtui. Taliban osoittautunut yhtä julmaksi kuin mitä se oli olle" /> Viime elokuussa Taliban kaappasi vallan Afganistanissa ja se, mitä pelättiin, tapahtui. Taliban osoittautunut yhtä julmaksi kuin mitä se oli olle" />

YLE


- Naisten arki on hidasta sielun teloitusta. He saavat hengittää, mutta heillä ei ole mitään muita vapauksia, Afganistan-asiantuntija Aziza Hossaini kuvailee naisten elämää Talibanin johtamassa valtiossa.

YK:n heinäkuisen raportin mukaan afganistanilaiset naiset ovat viimeisen vuoden aikana menettäneet mahdollisuuden osallistua kokonaisvaltaisesti koulutukseen, työelämään ja muihin julkisen elämän osa-alueisiin. Yli 12-vuotiailta afganistanilaisilta tytöiltä on kielletty koulunkäynti ja naiset saavat matkustaa maan sisällä ja ulkomailla ainoastaan miespuolisten perheenjäsentensä seurassa.

Talibanin harjoittama naisten poissulkeminen näkyy Hossainin mukaan jo nyt miesten ajattelutavan muutoksessa. Hekin, jotka suhtautuivat ennen Talibanin valtaannousua sallivammin naisten oikeuksiin, ovat tiukentaneet näkemyksiään.

- Isät ja veljet eivät välttämättä päästä alle 12-vuotiaita tyttöjä kouluun. Heille sanotaan, että miksi te menisitte kouluun, koska ette te joka tapauksessa pääse yli 12-vuotiaina enää kouluun, Hossaini sanoo Ylen 8 minuuttia -ohjelmassa.

Vaikka naiset on pyritty sulkemaan pois yhteiskunnasta, osa uskaltaa silti vastustaa hirmuhallinnon otteita.

Rangaistus tästä on kuitenkin kova. Naisihmisoikeusaktivisteja on vangittu, kidutettu, raiskattu ja surmattu.

- Kuulin eilen, että afganistanilaiset tytöt tekivät opettajiensa kanssa pienimuotoisen mielenosoituksen. He tulevat esiin omilla kasvoillaan ja riskeeraavat kaiken, Hossaini sanoo.

Katso 8 minuuttia -ohjelma Yle Areenassa:

mardi 9 août 2022 17:00:00 Categories: 8 minuuttia YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.