Ilta Sanoma

Kaapelien katkaisun tavoitteena on ollut luultavasti varastaa kuparia.

Kaapelivaurio aiheutti maanantaina junaliikenteen katkoksen pääradalla Tampereen ja Riihimäen välillä, ja sekoitti kaukojunaliikennettä muuallakin.

Kaapelivaurio aiheutti maanantaina junaliikenteen katkoksen pääradalla Tampereen ja Riihimäen välillä, ja sekoitti kaukojunaliikennettä muuallakin. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Poliisi jatkaa eilisen junaliikennekatkoksen aiheuttaneen kaapelivaurion tutkintaa.

Valkeakosken poliisiasemalle kirjattiin rikosilmoitus sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 00.40 Turuntien ylittävän rautatiesillan työmaa-alueen valokuitukaapelien katkaisusta.

Työmaa-alueen valokuitukaapelit olivat isohkolla kiepillä ja odottivat maahan asentamista. Katkaisu tallentui valvontakameraan, jonka nauhan perusteella työmaa-alueen urakoitsija teki rikosilmoituksen. Poliisi tiedotti eilen virheellisesti, että ilmoituksen olisi tehnyt rataliikennekeskus.

Kaapelivaurio aiheutti maanantaina junaliikenteen katkoksen pääradalla Tampereen ja Riihimäen välillä, ja sekoitti kaukojunaliikennettä muuallakin. Riihimäen ja Tampereen välisiä junia korvattiin linja-autoilla, mutta kaupunkien välillä kulkevaa R-junaliikennettä ei VR:n mukaan pystytty korvaamaan.

Poliisin mukaan tekijät pakenivat paikalta pakettiautolla kaapelien katkaisun jälkeen. Tekijöiden epäillään lisäksi varastaneen puoli tuntia myöhemmin Vesilahden ja Lempäälän kunnan rajalta omaisuutta, josta on kirjattu erillinen rikosilmoitus. Myös tämä rikos tallentui valvontakameraan.

Poliisi epäilee tässä vaiheessa kahden henkilön syyllistyneen kaapelien katkaisun osalta varkauden yritykseen. Kaapelien katkaisun tavoitteena on ollut luultavasti varastaa kuparia. Teko on todennäköisesti jäänyt yritykseksi, kun tekijät ovat havainneet, ettei kaapeli sisältänytkään kuparia.

Poliisin mukaan kaapelien katkaisulla on aiheutettu tuntuvaa vahinkoa, sillä teko johti koko raideliikenteen pysäyttämiseen Riihimäen ja Tampereen välisellä rataosuudella.

Tutkintanimike saattaa tarkentua esitutkinnan edetessä. Mahdolliset vahingonkorvaus­vaatimukset selviävät myöhemmin.

Ilta Sanoma
mardi 9 août 2022 15:44:00 Categories: Ilta Sanoma Tampereen seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.