Ilta Sanoma

Venäjän presidentti Vladimir Putin julisti maaliskuussa, että Ukrainassa kuolleet ja haavoittuneet sotilaat saavat korvauksia. Uutistoimisto Reutersin mukaan käytännössä maksuissa on kuitenkin ollut vaikeuksia.

Ladan

Ladan "kriisinvastaisista" malleista puuttuu muun muassa oleellisia turvavarusteita. Autoja onkin luonnehdittu Venäjällä jopa hengenvaarallisiksi. Kuva: Maxim Shemetov / Reuters

Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan puolustukseksi laadittu propagandakoneisto jauhaa läntisestä vinkkelistä katsottuna varsin erikoisia uutisia. Rossija 1 -televisiokanavalla näytettiin hiljattain postuumi tarina nuoresta Alekseista, joka kaatui Ukrainan sodassa "erikoisoperaatiossa", kuten hyökkäyssotaa Venäjällä kutsutaan.

Jutussa kerrottaan, että Aleksein kuoltua hänen perheelleen on myönnetty kaatuneiden venäläissotilaiden omaisille jaettava niin sanottu "arkkuraha", eli perheelle maksettava kompensaatio menetetystä elämästä.

Näillä varoilla Aleksein vanhemmat olivat kanavan mukaan ostaneet uuden Lada Grantan, eli auton, josta Aleksei oli aina haaveillut. Ensimmäinen matka upouudella autolla tehtiin hautausmaalle.

BBC:n Venäjä-asiantuntija Francis Scarr on poiminut Twitter-tililleen pätkän kyseisestä venäläisestä TV-uutisesta.

Valkoinen viistoperäinen Granta on niin sanottua "kriisinvastaista mallia", eli autoon ei ole tehtaalla asennettu komponenttipulasta johtuen lukkiutumattomia jarruja eikä myöskään turvatyynyjä.

Arkkuraha-Grantan hinta on tällä hetkellä noin 11?000 euroa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin julisti maaliskuussa, vain vähän hyökkäyksen aloittamisen jälkeen, että Ukrainassa kuolleen sotilaan perheenjäsenet saavat 7,4 miljoonan ruplan korvauksen. Nykykurssilla summa olisi vajaat 120?000 euroa. Lisäksi haavoittuneille sotilaille luvattiin 3 miljoonan ruplan eli reilun 48?000 euron korvaus.

Uutistoimisto Reutersin heinäkuussa tekemän jutun mukaan haavoittuneiden sotilaiden korvauksissa on kuitenkin ollut ongelmia. Juttuunsa Reuters haastatteli muun muassa neljää haavoittunutta sotilasta.

Uutisen perusteella hankaluuksia on ollut esimerkiksi korvauskriteereissä, byrokratiassa sekä hakemusten hyväksynnässä. Moskovassa toimiva lakineuvontaa antava toimisto on uutisen mukaan saanut haavoittuneilta sotilailta satoja avunpyyntöjä korvausten hakemiseen.

Yhdysvaltojen puolustusministeriö arvioi, että Venäjä on menettänyt jopa 70?000-80?000 sotilasta sen jälkeen, kun maa aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa helmikuun 24. päivä. Venäjä ei ole antanut tuoretta arviota kärsimistään tappioista.

Ilta Sanoma
mardi 9 août 2022 15:27:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.