Peruskoulut alkavat lähes kaikkialla kuluvan viikon aikana. Luokissa puhutaan paljon kiusaamisesta, sillä opetussuunnitelmaan on lisätty vaatimus" /> Peruskoulut alkavat lähes kaikkialla kuluvan viikon aikana. Luokissa puhutaan paljon kiusaamisesta, sillä opetussuunnitelmaan on lisätty vaatimus" />

YLE


Uusi kouluvuosi käynnistyy useimmissa kunnissa tällä viikolla.

Ensimmäisenä uusi lukuvuosi aloitettiin Kärsämäellä eilen maanantaina. Kajaanissa ja Kouvolassa kouluvuosi käynnistyi puolestaan tänään tiistaina 9. elokuuta. Vaasassa koulut alkavat vasta ensi viikolla 15. elokuuta

Noin 57 000 ekaluokkalaista aloittaa koulutaipaleensa. Tämä on hieman vähemmän kuin viime syksynä, sillä ikäluokan koko on ollut pienenemään päin jo useamman vuoden ajan.

Sen sijaan yläkouluun siirtyvien määrä on kasvanut. Elokuussa perusopetuksen seitsemännen vuosiluokan aloittaa runsaat 62 000 oppilasta.

Ammatilliset oppilaitokset, lukiot ja aikuislukiot saattavat aloittaa lukukautensa peruskoulujen aikataulusta poiketen.

Koronan osalta ollaan rennommissa tunnelmissa, ja opetus järjestetään lähiopetuksessa.

- Arki alkaa iloisissa merkeissä, sillä korona-ajan väliaikaiset lakimuutokset eivät ole enää voimassa, kertoo opetusneuvos Laura Francke opetushallituksesta.

Jos oppilas ei voi osallistua lähiopetukseen omaan terveydentilaan tai perheenjäsenen riskiryhmään kuulumiseen liittyvistä syistä, voidaan yksittäisen oppilaan opetus järjestää esimerkiksi etäopetuksena.

Uusi vaatimus syrjimättömyydestä

Oppilaan velvollisuuksiin on lisätty vaatimus syrjimättömyydestä.

- Sitä on pidetty niin tärkeänä, että se määritellään nyt lain tasolla. Syrjintäperusteita voivat olla esimerkiksi sukupuoli, uskonto, kieli ja ikä. Taustasta riippumatta pitää olla reilu kaikille ja kohdella toisia yhtäläisesti, sanoo Francke.

Kajaanin keskuskoulun ysiluokan oppilaat aikovat itse ylläpitää syrjimättömyyttä.

- Otetaan kaikki huomioon, ja ei jätetä ketään ulkopuolelle. Toimitaan niin, että kaikilla olisi hyvä olla, kertoo Gaius Tolonen

- Jos huomaa syrjintää, pitää uskaltaa mennä rohkeasti kysymään ja pyytää omiin juttuihin mukaan, sanoo Tommi Kettunen.

Henkilökuvassa, Opetusneuvos, Laura Francken
Laura Francken mukaan koulun arjessa tulee seurata, että syrjimättömyys toteutuu. Janne Lindroos / Yle

Jatkossa myös lukion ja ammatillisen opiskelijan vanhemmalle pitää ilmoittaa, jos oppimisympäristössä tai koulumatkalla on tapahtunut kiusaamista, häirintää, syrjintää tai väkivaltaa. Aiemmin määräys koski vain perusopetusta.

Kouluille lisää keinoja puuttua kiusaamiseen

Elokuun alusta kouluissa on lisäksi tullut voimaan muutoksia kiusaamiseen liittyvissä asioissa.

Muutokset antavat paremmat keinot puuttua kiusaamiseen, syrjintään, häirintään ja väkivaltaan.

- Esimerkiksi perusopetuksessa on voitu aiemmin evätä oppilaan opetus häiriökäyttäytymisen seurauksena vain kyseisenä päivänä. Nyt se voidaan evätä myös seuraavaksi päiväksi, kertoo Francke.

Kajaanissa uudet täsmennykset on käyty läpi opetushenkilökunnan kanssa ennen lukuvuoden alkamista.

Kajaanin keskuskoulun rehtori Erna Huhtalan mukaan tästä päivästä alkaen tietoa valutetaan myös oppilaille.

Näin Huhtala kertoi Ylen Aamussa siitä, miten uudet ohjeet alkavat näkyä koulun arjessa:

Miltä opetussuunnitelman uudet lisäykset kuulostavat? Voit keskustella aiheesta 10. elokuuta kello 23:een asti.

mardi 9 août 2022 15:09:46 Categories: YLE koulut

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.