Helmikuun lopussa astuivat voimaan pakotteet, joiden takia Venäjä ei ole saanut esimerkiksi varaosia ja huoltoa lentokoneisiinsa." /> Helmikuun lopussa astuivat voimaan pakotteet, joiden takia Venäjä ei ole saanut esimerkiksi varaosia ja huoltoa lentokoneisiinsa." />

YLE


Venäjän kansallinen lentoyhtiö Aeroflot on alkanut purkaa Airbus- ja Boeing-lentokoneitaan varaosien toivossa.

Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan lentoyhtiö Aeroflot on purkanut laitteistoa ainakin kahdesta Boeing 737 -lentokoneesta ja Airbus A320:sta.

Lisäksi Aeroflot on irrottanut kotimaisen Suhoi Superjet 100 -lentokoneen moottorin ja asentanut sen toiseen koneeseen. Yhtiö on myös ottanut käyttöön osia melkein uudesta Airbus A350:stä.

Asiasta kertoo uutistoimisto Reutersille neljä nimettömänä pysyttelevää lähdettä.

Lähteiden mukaan myös muut venäläiset lentoyhtiöt olisivat alkaneet ottaa osia koneista.

Kesäkuussa Venäjän hallitus ohjeisti lentoyhtiöitä hankkimaan varaosia olemassa olevista koneista, jotta suurin osa lentoliikenteestä voitaisiin turvata jatkossa.

Liikenneministeriön varapääministeri Juri Borisov sanoi kesäkuussa venäläisen uutistoimisto Tassin mukaan, että turvautumalla varaosien purkuun Venäjän lentoyhtiöt pystyvät käyttämään Airbus- ja Boeing-koneitaan turvallisesti ainakin vuoteen 2027 saakka.

Flightradar-sivuston mukaan lentoyhtiö Aeroflotilla on tällä hetkellä käytössään 178 konetta. Heinäkuun lopusta lentoyhtiö on jättänyt lentämättä 50 konettaan.

Kolme yhtiön omistamasta seitsemästä Airbus A350 -koneesta ei ole lentänyt viimeisen kolmen kuukauden aikana lainkaan.

Venäjä on käyttänyt länsimaisia matkustajakoneita

Noin 80 prosenttia Aeroflotin matkustajakoneista on hankittu ulkomailta.

Vaikka valtio on rahoittanut lentokoneiden kotimaista tuotantoa, esimerkiksi venäläiset Suhoi Superjet -koneet on koottu lähinnä länsimaisista komponenteista, joita enää ei ole saatavilla.

Lähivuosina koneiden moottoreiden käyttöikä tulee päätökseen, eikä elektronisten laitteiden uusimpia päivityksiä ole enää saatavilla, arvioi esimerkiksi Bloomberg.

Helmikuun lopussa suurin osa Euroopan unionin maista asetti venäläiskoneille lentokiellon Euroopan ilmatilassa.

Samalla Airbus- ja Boeing-yhtiöt vaativat Venäjää palauttamaan leasingsopimuksella vuokratut koneet.

Vain osa, eli noin 80 konetta onnistuttiin palauttamaan takaisin leasingyhtiöiden haltuun.

Keväällä Venäjä kansallisti noin 400 eurooppalaista konetta. Niillä on lennetty kevään aikana maan sisäisiä lentoja.

Voit keskustella aiheesta 10.8. kello 23:een saakka.

mardi 9 août 2022 15:22:30 Categories: Venäjän hyökkäys YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.