Ilta Sanoma

Brittney Grinerin tapaus puhuttaa yhä Yhdysvalloissa.

Elon Muskilla riittää mielipiteitä.

Elon Muskilla riittää mielipiteitä. Kuva: ANDREW KELLY / Reuters

Keskustelut koripallotähti Brittney Grinerin vapauttamiseksi tiettävästi jatkuvat edelleen.

Viime viikolla yhdeksän vuoden vankeuteen Venäjällä tuomittu Griner saatetaan saada vapaaksi amerikkalaisten ja venäläisten suorittaman vanginvaihdon kautta.

Griner pidätettiin helmikuussa Moskovan lentokentällä, kun hänen matkatavaroistaan löytyi kannabisöljyä sisältäviä sähkötupakan patruunoita. Pidätys tapahtui joitakin päiviä ennen kuin Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden julkaisi heti Grinerin saaman vankeustuomion jälkeen lausunnon, jossa hän piti koripalloilijan vangitsemista väärin perustein tehtynä ja kehotti Venäjää vapauttamaan Grinerin. Biden kertoi tekevänsä kaiken mahdollisen, jotta Griner pääsisi takaisin kotimaahansa.

Griner istuu yhä telkien takana Venäjällä.

Griner istuu yhä telkien takana Venäjällä. Kuva: EVGENIA NOVOZHENINA

Vaikka kansanliike Bidenin painostamiseksi Grinerin vapauttamiseen keinolla millä hyvänsä kasvaa, kaikki eivät näe tilannetta yhtä ruusuisesti. Autonvalmistaja Teslan toimitusjohtaja Elon Musk kritisoi, että hänen mielestään Biden ei tee riittävästi muiden väkivallattomien huumausaineiden tuomion saaneiden eteen.

- Jos presidentti kerran tekee niin kovasti töitä sen eteen, kun joku on Venäjällä vankilassa marihuanan takia, eikö meidän pitäisi vapauttaa ihmisiä Amerikassa, Musk päivitteli.

-?Amerikassa on ihmisiä vankilassa ihan samasta syystä. Eikö heidätkin pitäisi vapauttaa? Mielestäni ihmisten ei pitäisi joutua vankilaan väkivallattomissa huumausainetapauksissa.

Vaikka marihuanan hallussapito on dekriminalisoitu monessa eri osavaltiossa Yhdysvalloissa viime vuosina, se on yhä laitonta liittovaltion tasolla. Sen käyttö on täysin laillista 19 osavaltiossa ja dekriminalisoitu 18:ssa.

Amerikkalaiset painostavat maan hallintoa toimiin Grinerin auttamiseksi monin tavoin.

Amerikkalaiset painostavat maan hallintoa toimiin Grinerin auttamiseksi monin tavoin. Kuva: EM Dash

Kansalaisoikeusjärjestö ACLU:n mukaan Yhdysvalloissa tehtiin Bidenin edeltäjän Donald Trumpin presidenttikaudella, vuonna 2018, lähes 700?000 marihuanaan liittynyttä pidätystä - 43,2 prosenttia kaikista huumepidätyksistä.

Rajut huumausainetuomiot väkivallattomissakin tapauksissa Yhdysvalloissa ovat peruja vuosikymmeniä sitten aloitetulle "sodalle huumeita vastaan".

Bidenin ollessa Barack Obaman varapresidenttinä maassa armahdettiin tai vapautettiin 1?715 miestä ja naista, jotka oli tuomittu väkivallattomista tai verraten pienistä huumausainerikoksista - 395 heistä elinkautiseen.

Itse vankienvaihdossa on väläytetty, että Venäjä haluaisi vapauteen "Kuoleman kauppiaana" tunnetun asekauppiaan Viktor Boutin.

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken kertoi viime viikolla tehneensä ehdotuksen Grinerin sekä vakoilusta syytetyn entisen merijalkaväen sotilaan Paul Whelanin vapauttamisesta.

Ilta Sanoma
mardi 9 août 2022 14:14:00 Categories: Ilta Sanoma Koripallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.