Ilta Sanoma

Koronakriisin aikana yhtiö kehitti ravintolaportfoliota ja paransi kulurakennetta, mikä näkyy toimitusjohtaja Aku Vikströmin mukaan tuloksessa nyt täysimääräisesti.

Noho Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström

Noho Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

Ravintolayhtiö Noho Partners teki huhti-kesäkuussa historiansa parhaan vuosineljänneksen, kun sekä kannattavuus että liikevaihto olivat ennätystasolla.

Yhtiön liikevoitto oli huhti-kesäkuussa 16,1 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin yhtiö teki tappiota 1,8 miljoonaa euroa.

Noho Partnersin liikevaihto oli 90,2 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 34,5 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Aku Vikströmin mukaan kahden viime vuoden aikana tehdyt toimenpiteet ravintolaportfolion kehittämiseksi ja kulurakenteen parantamiseksi näkyvät nyt täysimääräisesti kysynnän ja volyymin kasvaessa.

Ilta Sanoma
mardi 9 août 2022 13:57:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.