Lehden tietojen mukaan päätöksen taustalla olisi presidentti Vladimir Putinin antama määräys. " /> Lehden tietojen mukaan päätöksen taustalla olisi presidentti Vladimir Putinin antama määräys. " />

YLE


Venäjä on jäädyttänyt Fortumin Venäjän-liiketoimintojen myynnin, kertoo venäläinen talouslehti Kommersant nimettömiin lähteisiinsä viitaten.

Kommersantin lähteet kertovat, että Venäjän viranomaiset päättivät pistää Fortumin liiketoimintojen myyntiaikeet jäihin heinäkuussa. Sama päätös on lähteiden mukaan tehty italialaisen energiayhtiön Enelin liiketoimintojen myynnin suhteen.

Kommersantin tietojen mukaan myynnin jäädyttämisen syy olisi presidentti Vladimir Putinin keväällä antama määräys, jonka mukaan ulkomaiset energiayhtiöiden omistajat tarvitsevat erityisluvan omistustensa myymiselle.

Fortumin viestinnästä kerrotaan Yle Uutisille sähköpostitse, että yhtiö on tietoinen Venäjällä tehdystä lakimuutoksesta ja analysoi sen mahdollisia vaikutuksia Fortumin irtautumiseen Venäjältä.

- Kuten jo toukokuussa kerroimme, liiketoimintojen myyminen Venäjällä edellyttää joka tapauksessa viranomaislupaa. Energiasektorilla tämä on aiemmin tarkoittanut Venäjän hallituksen komission hyväksyntää, yhtiöstä kommentoidaan.

Fortum kertoi toukokuussa aikovansa vetäytyä Venäjältä. Kommersant kirjoitti kesäkuussa Fortumin keräävän ostotarjouksia, ja potentiaalisina ostajaehdokkaina on pidetty esimerkiksi venäläisiä Gazprom ja Inter RAO -energiayhtiöitä.

Lisätty Fortumin kommentit 9.8. kello 10.55.

Lue lisää:

Fortum siirsi yllättäen osavuosituloksensa julkistamista

Venäjältä lähtevän Fortumin toimitusjohtaja: "Meille oli alusta saakka selvää, ettei toiminta voi jatkua entiseen tapaan"

mardi 9 août 2022 13:44:51 Categories: Fortum YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.