Nuoruudessaan törttöillyt Bieber on mennyt naimisiin ja keskittynyt uskontoon. Elämänmuutos kuuluu Justice-levyllä, jonka nimeä kantava maailmank" /> Nuoruudessaan törttöillyt Bieber on mennyt naimisiin ja keskittynyt uskontoon. Elämänmuutos kuuluu Justice-levyllä, jonka nimeä kantava maailmank" />

YLE


Justin Bieber esiintyy Helsingissä Kaisaniemen puistossa tänään 9. elokuuta.

Bieber on yksi 2020-luvun isoimmista poptähdistä. Vain 15-vuotiaana esikoislevynsä My World (2009) julkaissut poppari on julkaissut kuusi studioalbumia, joista viimeisin, Justice, ilmestyi maaliskuussa 2021. Siitä tuli Bieberin kahdeksas Yhdysvaltain virallisen albumilistan kärkeen noussut levy.

Kyseessä on Bieberin kolmas konsertti Suomessa. Edelliset esiintymiset vuosina 2013 ja 2016 järjestettiin täydessä Helsingin areenassa (ent. Hartwall-areena). Kaisaniemen ulkokonserttiin odotetaan noin 20 000 kävijää.

Lähellä oli, ettei keikkaa olisi nähty.

Konsertti vaakalaudalla

Justice World Tour -nimeä kantavan kiertueen rantautuminen Suomeen oli pitkään vaakalaudalla. Bieber kertoi toukokuun lopussa sairastavansa Ramsay Huntin oireyhtymää, jonka seurauksena osa hänen kasvoistaan halvaantui.

Oireyhtymän aiheuttaja on varizella-zostervirus, joka kuuluu herpesviruksiin. Virus vaurioittaa aivohermoa, mikä saa aikaan kasvohalvauksen. Yle kertoi taudista tarkemmin kesäkuussa.

- Kuten näette, tämä silmä ei räpsy, en voi hymyillä tällä puolella kasvojani, tämä sierain ei liiku, Bieber sanoi Instagramissa julkaisemassaan videossa.

Videon julkaisun aikaan Bieber oli joutunut laittamaan maailmankiertueensa tauolle. Hän perui tai lykkäsi toistakymmentä keikkaa Kanadassa ja Yhdysvalloissa kesä-heinäkuun aikana. Kiertue jatkui lopulta 3. heinäkuuta Barclays Centerissä New Yorkissa.

Suomeen valtava kiertue saapuu Italian, Tanskan, Ruotsin ja Norjan kautta. Helsingin jälkeen matka jatkuu vielä Unkariin ja sieltä Etelä-Amerikkaan.

Kiertueen matka on ollut pitkä myös ajallisesti, sillä sen piti alkujaan käynnistyä jo toukokuussa 2020. Koronapandemian vuoksi sitä lykättiin lopulta kahdesti. Lykkäysten lomassa Bieber ehti julkaista albumillisen uutta musiikkia, joten kiertueen fokus siirtyi Changesista (2020) Justiceen (2021).

Usher rutistaa Justin Bieberiä kainalossaan.
Justin Bieber tuli alalle yhtenä R&B-artisti Usherin (vas.) suojateista. He esiintyivät yhdessä Madison Square Gardenissa joulukuussa 2009.EPA/All Over Press

Aikansa isoin lapsitähti

Kanadan Ontariossa varttuneen Justin Bieberin ura käynnistyi jo lapsena. Nelivuotiaana rumpujen soiton aloittanut Bieber saavutti 12-vuotiaana hopeasijan paikallisessa laulukilpailussa kotikaupungissaan Stratfordissa. Huippumanageri Scooter Braun löysi hänet Youtubeen ladattujen lauluklippien kautta.

Esikoissingle One Time ilmestyi toukokuussa 2009 ja myi platinaa niin Yhdysvalloissa kuin Kanadassakin. Esikois-EP My World (2009) nousi Yhdysvaltain albumilistan kärkiviisikkoon.

Tiimi takoi, kun rauta oli kuumaa. Vajaan puolentoista vuoden sisään julkaistiin studioalbumi My World 2.0 (2010), akustinen My World Acoustic (2010), kokoelmalevy My Worlds: The Collection (2010), remix-levy Never Say Never: The Remixes (2011) ja joululevy Under the Mistletoe (2011). Dokumenttielokuvasta Justin Bieber: Never Say Never (2011) tuli Yhdysvaltojen tuottoisin konserttidokumentti sitten vuoden 1984.

Ahkerasti musiikkia julkaissut ja maailmaa kiertänyt Bieber vakiinnutti paikkansa yhtenä maailman isoimmista poptähdistä. Time-lehti nosti hänet maailman sadan vaikutusvaltaisimman henkilön listalle vuosina 2011, 2012, 2013, 2014, 2016 ja 2017.

Justin Bieber laulamassa.
Justin Bieber nousi teini-ikäisenä yhdeksi maailman isoimmista poptähdistä. Jälkikäteen hän on puhunut siitä, miten raskasta lapsitähteys oli.Paramount / All Over Press

Vaikka Bieberiä pidettiin pitkään lapsitähtenä, on hänen musiikkinsa nauttinut myös kriitikoiden ja muiden aikuisten hyväksyntää. Viimeisin albumi Justice (2021) sai neljän tähden arvioita muun muassa NME:ssä ja The Independentissä. Pitchforkin kriitikko Rawiya Kameir kirjoitti 7.2 pisteen arviossaan, että Bieber "näyttää pitävän hauskaa ensimmäistä kertaa sitten näkyvästi taltioidun murrosikänsä".

Näyttää tosiaan siltä, että 28-vuotias Bieber voi nyt paremmin kuin koskaan.

Pitkään oli toisin.

Nainen ottaa selfietä Justin Bieberin jättikokoista kuvaa vasten.
Fanit ottivat kuvia Justin Bieberin kuvan edessä Intian Mumbaissa toukokuussa 2017. Kiertue keskeytyi saman vuoden heinäkuussa artistin mielenterveysongelmien vuoksi.DIVYAKANT SOLANKI / EPA / AOP

Rankka lapsuus

Se, että Bieber selvisi lapsitähden urastaan hengissä ja työkykyisenä, on itsessään saavutus.

Pitkään julkkismedia eli raporteilla holtittomasti juhlivasta ja törttöilevästä lapsitähdestä, joka kerran hylkäsi kapusiiniapinansa Saksaan.

Vuonna 2014 nuori poppari pidätettiin kahdesti auton ratista, ensin päihtyneenä ajamisesta ja virkavallan vastustamisesta Miamissa, sitten vaarallisesta ajamisesta kotikaupungissaan Stratfordissa. Samana vuonna verkkoon vuosi videoita, joissa nuori Bieber käytti vitsaillessaan rasistista n-sanaa.

Jo vuotta aiemmin Bieber oli ilmoittanut Twitterissä lopettavansa uransa. Syynä oli media, joka Bieberin mukaan halusi hänen epäonnistuvan. Manageri Braun täsmensi, että kyseessä olisi pelkkä tauko.

Aikuisiällä Bieber on puhunut siitä, miten rankkaa pyöritys on ollut. Hän on ollut ahdistunut ja itsetuhoinen, minkä lisäksi hän on kärsinyt vakavista päihdeongelmista. Vuonna 2019 hän kirjoitti Instagramiin tehneensä "kaikki huonot valinnat" 20. ikävuoteen mennessä.

- Joskus se voi mennä pisteeseen, jossa en halua enää edes elää, Bieber kirjoitti.

Hän jatkoi:

- Aloin käyttää melko rankkoja huumeita 19-vuotiaana ja kohtelin kaltoin kaikkia ihmissuhteitani. Minusta tuli kaunainen, epäkunnioittava naisia kohtaan ja vihainen.

Justin Bieber myssyssään ihmisjoukon keskellä.
Bieberin Purpose World Tour saapui Kööpenhaminaan lokakuussa 2016.Jonas Skovbjerg Fogh / EPA / AOP

Viime vuosina meno on rauhoittunut. Vuonna 2018 hän meni naimisiin malli Hailey Baldwinin kanssa, ja uskonnon rooli artistin julkikuvassa on kasvanut. Hillsong-kirkkoon liittymisen myötä Bieber on onnistunut jalostamaan brändinsä pahasta pojasta kiltiksi nuoreksi kristityksi. Sittemmin hän on eronnut Hillsongista.

Vuoden 2020 dokumenttisarja Seasons jatkoi brändityötä. Sarjassa Bieber puhui aiemmista virheistään kierrellen ja painotti sitä, kuinka hyvin hän voi nyt. Kehyksenä oli paluualbumina pidetyn Changesin teko.

Tuoreella Justice-albumillaan Bieber käsittelee niinikään uskoa, uskonnollisuutta ja uskollisuutta. Julkisuuden ruokkimasta yksinäisyydestä hän laulaa Lonely-kappaleessa, jonka kertosäe kuuluu suomennettuna:

"Mitä jos sinulla olisi kaikki, mutta ei ketään kelle soittaa?

Ehkä sitten tuntisit minut

Koska minulla on ollut kaikki, mutta kukaan ei kuuntele

Ja se on yksinäistä"

Justin ja Hailey Bieber suutelossa. Justinilla pipo päässä.
Justin ja Hailey Bieber suutelivat toisiaan Grammy-gaalan punaisella matolla huhtikuussa 2022.Jim Ruymen / UPI / Shutterstock / AOP

Yksi harvoista isoista Suomen-vierailijoista

Justin Bieberin aiemmat visiitit Suomessa ovat olleet isoja spektaakkeleita. Vuoden 2013 konsertti Helsingin areenassa myytiin loppuun, vuonna 2016 kysyntää riitti kahdeksi illaksi.

Esiintyjänä Bieber on ollut kuitenkin ailahtelevainen. Vuoden 2016 vierailu sai suomalaisilta kriitikoilta täystyrmäyksen. Sana "flegmaattinen" toistui muun muassa Rumban, Ilta-Sanomien ja Savon Sanomien arvosteluissa.

Jälkikäteen on helppo todeta, ettei Bieber voinut tuossa kohtaa hyvin. Kiertue jäi seuraavan vuoden puolella kesken artistin mielenterveysongelmien vuoksi.

Pian selviää, millaisella energialla Bieber tulee Helsinkiin tällä kertaa. Kiertueesta julkaistut verkkoarviot ovat vaihdelleet varsin myönteisistä erittäin kielteisiin.

Merkittävää on jo se, että Bieber ylipäätään tulee Suomeen asti. Vastaavanlaisia isoja poptähtiä ei Suomessa ole viime vuosina isoimpien festivaalien ulkopuolella nähty: koronapandemia on sekoittanut alihankinta- ja logistiikkaketjut, ja Venäjän hyökkäyssodan seurauksena konsertteja ei järjestetä Helsingin areenassa.

Tämän kesän isoista artistivieraista sekä Dua Lipa että Weeknd peruivat käyntinsä. Bieberin jälkeen seuraavaa isoa popparia saa odottaa mahdollisesti pitkään.

Voit keskustella aiheesta 10.9. klo 23 asti.

mardi 9 août 2022 11:45:00 Categories: Justin Bieber YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.