Elinkeinoministeri ei lämpene sähkön hintakatolle. Sen riskinä on Lintilän mukaan se, ettei Suomi saa enää ulkopuolelta sähköä." /> Elinkeinoministeri ei lämpene sähkön hintakatolle. Sen riskinä on Lintilän mukaan se, ettei Suomi saa enää ulkopuolelta sähköä." />

YLE


Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan arvonlisäveron alennus olisi yksinkertaisin ja vaikuttavin keino helpottaa sähkön hinnannousua ensi talvena.

- Sähkön alv on nyt 24 prosenttia. Tiputetaan se 14:ään tai 10:een. Sillä olisi nopein vaikutus, ja se vaikuttaisi kuluttajien laskuun suoraan, Lintilä sanoi Ylen aamussa.

Esillä on ollut myös sähkön hintakatto, mutta Lintilän mukaan se on vaikea toteuttaa. Siinä on esimerkiksi se vaara, että sähkön saanti vaarantuu.

- Mehän tuomme koko ajan sähköä ulkoa, Ruotsista ja Norjasta. Mikäli me vedämme hintakaton, kukaan ei tuo tänne sähköä, jos se heidän myymänsä sähkö on yli sen hintakaton.

Lintilän mukaan ratkaisu sähkön hinnan nousuun on löydettävä nopeasti.

- Usealle on tullut kotiin jo kirje, jossa ilmoitetaan sähkön hinnan noususta. Ratkaisujen pitäisi tulla voimaan luokkaa marraskuusta.

Sähkön rajoittaminen äärimmäinen toimi

Lintilä moitti mediaa siitä, että se on liiotellut tulevan talven mahdollisia sähkökatkoja.

- Me tehdään ainoastaan töitä sen eteen, että jokainen tupa on lämmin ja jokaisessa tuvassa palaa lamppu. On aivan äärimmäinen hätätilanne, että joudutaan sähköjä rajoittamaan. Tällä hetkellä emme sitä tilannetta vielä näe, mutta kyllä tämä haasteellista on ilman muuta.

Lintilä panee toivonsa siihen, että Olkiluodon uusi ydinvoimala saadaan viimein käyntiin joulukuussa. Nyt tilanne näyttää hyvältä ja voimala tuottaa koko ajan sähköä koekäytössä.

- Jos Olkiluoto ei käynnistykään talveksi, olemme erittäin isojen haasteiden edessä ja hinta nousee entisestään. Olkiluoto 3 tuottaa noin 14 prosenttia meidän sähköstämme. Sillä on erittäin iso merkitys.

Mitä mieltä olet ehdotuksesta? Voit keskustella aiheesta 10.8. kello 23:een saakka.

Lue myös:

Olkiluoto 3 tuottaa jälleen sähköä Suomeen

Marin rajoittaisi venäläisten matkailua Euroopassa laajentamalla pakotteita - pääministeri valmistelee suomalaisia vaikeaan talveen

Pörssisähkön hinnassa nähtiin maanantaina kuluvan vuoden ennätys

mardi 9 août 2022 11:15:46 Categories: YLE sähkön hinta

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.