Peruskoulujen lukuvuosia käynnistellään nyt. Osalle koululaisista homma on jo tuttua, mutta kymmenet tuhannet lapset menevät kouluun ensimmäistä " /> Peruskoulujen lukuvuosia käynnistellään nyt. Osalle koululaisista homma on jo tuttua, mutta kymmenet tuhannet lapset menevät kouluun ensimmäistä " />

YLE


Peruskoulut ovat alkamassa ympäri Suomea.

Esimerkiksi Seinäjoella ja Kokkolassa koulutielle astellaan keskiviikkona, mutta Vaasassa paluu arkeen koittaa vasta ensi viikon maanantaina.

Opetushallituksen tiedotteen mukaan peruskoulun ensimmäiselle luokalle menee tänä syksynä noin 57 000 lasta.

Iloisella mielellä kouluun

Yksi syksyllä koulutaipaleen aloittavista lapsista on seinäjokelainen Niilo Koivuniemi. Jännityksestä huolimatta tuleva ekaluokkalainen on lähdössä koulutielle iloisin mielin.

Opiskeluun liittyen pohjat ovat hyvät.

- Osaan jo lukea, laskea ja kirjoittaa, kertoo erityisesti matematiikan opetusta odottava Koivuniemi.

Koivuniemen äiti Maria Valli muistaa, miten koulun aloittaminen aikanaan jännitti myös häntä.

Ensimmäiseen koulupäivään liittyy kivulias muisto.

- Laitoin lenkkareita aamulla eteisessä jalkaan ja siellä kengässä olikin ampiainen, joka pisti peukaloon. Jouduin sen kipeän sormen kanssa menemään ekana päivänä kouluun, mutta sitten ne muut aamut olikin helpompia, Valli naurahtaa.

Koulumatka taittuu jalan koulun toiveesta

Koivuniemi tulee käymään Kivistön koulua, jonne koulumatka on noin kilometrin pituinen. Koulun toiveena on, että ensimmäisellä luokalla koulumatka kuljetaan kävellen.

- Matkalla on Ruukintie, joka pitää ylittää. Siinä on sekä aamuisin että iltapäivisin kova liikenne, niin ihan turvallisuuden vuoksi on koululta tullut tällainen toive, Vallikertoo.

Punaiseen huppariin pukeutunut nainen katsoo hymyillen kameraan. Taustalla näkyy ladon seinä.
Koulun alku jännittää myös äiti Maria Vallia.Emilia Aho / Yle

Niilo on Vallin toinen poika, jonka hän saattaa koulutielle. Jännitys ei äidin puolelta ole tällä kertaa niin suuri kuin ensimmäisen lapsen kohdalla.

- Kyllähän se vähän jännittää. Siinä tulee aika nopeasti lapselle itsenäistymistä, että ei olekaan äitiä auttamassa aamutoimissa ja kun päivällä tulee koulusta kotiin.

Koulua ajatellen Koivuniemelle on hankittu puhelin.

- Siihen laitetaan herätys aamulla, että tietää koska pitää ruveta pukemaan ja valmistautumaan lähtöön.

Kouluun on kiva mennä, mutta lomakin olisi vielä maistunut

Vaikka kouluun on Koivuniemestä kivaa mennä, ei kesäloman jatkuminen olisi haitannut. Kulunut kesä on sisältänyt muun muassa kotimaanmatkailua ja ulkona olemista.

- Ollaan käyty Virroilla, mökillä Kokkolassa sekä uimassa.

Myös kavereiden kanssa on tullut leikittyä.

Aiheesta voi keskustella keskiviikkoon 10. elokuuta kello 23 asti.

Lue seuraavaksi:

Ekaluokkalaisten osaamisessa jopa vuosien tasoeroja - tutkimus kertoo, miten paljon esimerkiksi vanhempien koulutustaustalla on vaikutusta

Kahden kuukauden kesäloma ei enää riitä opettajien palautumiseen - kun humalainen vaati lapselleen kiitettävää arvosanaa, Mari Laakso-Suutarille riitti

mardi 9 août 2022 09:45:00 Categories: YLE koululaiset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.