Uutistoimisto AP:n lähteen mukaan liittovaltion poliisi etsi salaisena pidettäviä asiakirjoja, joita Trumpin epäillään vieneen laittomasti pois V" /> Uutistoimisto AP:n lähteen mukaan liittovaltion poliisi etsi salaisena pidettäviä asiakirjoja, joita Trumpin epäillään vieneen laittomasti pois V" />

YLE


Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n agentit ovat tehneet kotietsinnän maan entisen presidentin Donald Trumpin kartanoon Palm Beachin kaupungissa Floridassa.

Trump kertoo asiasta Truth Social -somealustallaan julkaisemassaan lausunnossa.

- Tehtyäni yhteistyötä valtion viranomaisten kanssa, on tämä ilman ilmoitusta kotiini tehty ratsia tarpeeton ja asiaton, sanoo Trump lausunnossaan.

Trump kertoo, että etsinnän yhteydessä muun muassa avattiin hänen kassakaappinsa.

- Tämä on oikeusjärjestelmän aseellistamista ja hyökkäys radikaalien vasemman laidan demokraattien taholta, jotka yrittävät epätoivoisesti estää minua asettumasta ehdolle presidentinvaaleissa 2024, Trump sanoo.

Uutiskanava CNN kertoo, että Trump ei ollut paikalla Mar-a-Lago -kartanossaan, kun liittovaltion poliisi teki ratsian.

Uutistoimisto AP:n lähteen mukaan FBI selvitti etsinnällään sitä, että oliko Trump vienyt salaisena pidettäviä asiakirjoja laittomasti pois Valkoisesta talosta.

Huhtikuussa asiaa tuntevat nimettömänä pysyttelevät lähteet kertoivat, että Yhdysvaltain oikeusministeriöllä on käynnissä varhaisessa vaiheessa oleva tutkinta asiakirjoista, jotka Trumpin kerrotaan vieneen Floridan kotiinsa.

Trumpin kerrotaan palauttaneen helmikuussa toistakymmentä laatikkoa Valkoisen talon asiakirjoja, joista osa oli salaisena pidettäviä asiakirjoja.

Entisen presidentin Trumpin toimia tutkitaan tällä hetkellä myös toisaalla.

Useita Trumpin neuvonantajia ja avustajia haastettiin todistamaan kesäkuussa pidetyissä kuulemisissa, joissa pyrittiin selvittämään oliko Trumpilla itsellään tai hänen liittolaisillaan jonkinlainen rooli Yhdysvaltain kongressitaloon vuoden 2021 loppiaisena tehdyn hyökkäyksen suunnittelussa tai yllyttämisessä.

Lue myös:

Trump palasi Washingtoniin ja vihjaili jälleen presidenttiehdokkuudestaan (26.7.2022)

Trump painosti oikeusministeriötä tukemaan vaalivilppiväitteitään ja yritti erottaa ministerin, kertoivat todistajat kongressin kuulemisessa(24.6.2022)

Yhdysvaltain ex-puolustusministerin kirja: Presidentti Trump pohti ohjusiskua Meksikoon, neuvonantaja halusi upottaa Isis-johtajan pään sianvereen (6.5.2022)

WP: Kansallisarkisto pyytää tutkimusta Trumpin presidenttikauden asiakirjojen käsittelystä - repi papereita ja vei arkistoja kotiinsa (10.2.2022)

mardi 9 août 2022 06:48:19 Categories: Donald Trump YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.