Kahden bussinkuljettajan epäillään kohdelleen ukrainalaisia asiakkaitaan syrjivästi Joensuun paikallisliikenteessä. Kuskien työnantaja teki heist" /> Kahden bussinkuljettajan epäillään kohdelleen ukrainalaisia asiakkaitaan syrjivästi Joensuun paikallisliikenteessä. Kuskien työnantaja teki heist" />

YLE


Tamperelaisen Länsilinjat Oy:n bussinkuljettajien epäillään käyttäytyneen asiattomasti Ukrainan sotapakolaisia kohtaan Joensuussa.

Ylen tietojen mukaan epäilyt koskevat kahta kuljettajaa. Epäillyissä tapauksissa kuljettajien väitetään muun muassa julistaneen bussimatkojen aikana venäläistä propagandaa, joka tukee maan hyökkäystä Ukrainaan.

Länsilinjat Oy on tehnyt kuljettajista ilmoituksen Itä-Suomen poliisille viime perjantaina.

- Jos väitteet pitävät paikkaansa, pyydämme anteeksi kaikilta asianosaisilta. Yhtiönä sanoudumme irti kaikesta tällaisesta toiminnasta, toimitusjohtaja Terhi Penttilä toteaa.

Länsilinjojen toimitusjohtaja Terhi Penttilä.
Länsilinjat Oy:n toimitusjohtaja Terhi Penttilä sanoo yhtiön auttavan poliisia asian selvittämisessä. Arkistokuva.Miikka Varila / Yle

Epäillyt tapaukset ovat sattuneet kevään ja kesän aikana. Ne kävivät ilmi Länsilinjoille ja Joensuun kaupungille nimettömästä kansalaispalautteesta viime viikolla.

Penttilä sanoo Länsilinjojen käyneen tapauksen tiimoilta sisäistä keskustelua. Yhtiön mukaan sillä ei toistaiseksi ole sellaista tietoa, jonka pohjalta se voisi esimerkiksi hyllyttää epäillyt kuljettajat tehtävistään.

Kaupunkikaan ei hyväksy

Joensuun kaupungilla on yksiselitteinen nollatoleranssi kaikkeen syrjintään, sanoo kaupunkiympäristöjohtaja Ari Varonen. Varosen mukaan linjaus koskee myös ulkopuolisilta palveluntarjoajilta hankittuja palveluita.

- Kaupunki odottaa, että Länsilinjat selvittää tilanteen. Jos väitetyn kaltaista syrjintää on ollut, sitä ei saa tapahtua uudestaan, Varonen sanoo.

Poliisille tehty ilmoitus ei automaattisesti tarkoita, että tapauksessa aloitettaisiin esitutkinta. Itä-Suomen poliisista ei osata sanoa, kuinka kauan ilmoituksen käsittely vie.

Ukrainan kansalaisilla on oikeus maksuttomaan joukkoliikenteeseen Joensuussa elokuun loppuun saakka.

- Bussinkuljettajien tehtävä ei ole tehdä politiikkaa, vaan taata turvallinen ja viihtyisä matka, Ari Varonen kommentoi.

Lue myös:

Ukrainalaiset matkustavat ilmaiseksi bussilla myös kansallisella passilla Joensuussa

Harvat Ukrainasta Suomeen paenneet ilmoittautuvat työnhakijoiksi, iso osa lapsista käy etäkoulua - nämä asiat tiedämme tulijoista

Ukrainalaispakolaiset kokevat syrjintää asuntomarkkinoilla: "Olemme saaneet jo viisi kieltävää vastausta"

lundi 8 août 2022 22:26:29 Categories: YLE syrjintä

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.