Ilta Sanoma

Tiktok on tunnettu trendeistään. Erilaiset reseptit, kappaleet ja meikkivinkit lähtevät leviämään sovelluksessa kulovalkean tavoin - tätä trendiä kukaan tuskin osasi kuitenkaan odottaa.

Pimpin tuoksua viettelyn apuvälineenä? - tätä on vabbing!

Pimpin tuoksua viettelyn apuvälineenä? - tätä on vabbing! Kuva: Shutterstock

Kansainvälisessä mediassa kuhistaan nyt varsin kummallisesta uudesta trendistä, vabbingista. Sitä kokeilleet ovat vakuuttuneita pimpin tuoksun vetovoimasta.

Vabbing, eli vaginal dabbing tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, että nainen käyttää sormensa ensin vaginassaan ja tämän jälkeen töpöttelee sormiin tarttunutta nestettä hajuveden tavoin korvan taa ja ranteisiin.

Aiheesta ovat uutisoineet muun muassa The Independent, The Indian Express ja The Huffington Post.

Omintakeisen hajuveden käyttötarkoituksena on vetää puoleensa eri sukupuolen edustajia. Vabbingin toimivuuteen luottavat kertovat syyn olevan seksihaluja lisäävissä feromoneissa, jotka houkuttelevat parittelemaan.

Tutkimustietoa vabbingista ei ole, vaan tieto sen toimivuudesta perustuu täysin trendiin mukaan lähteneiden omiin kokemuksiin. Tutkijat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen myöskään ihmisferomonien olemassaolosta ja niiden vaikutuksista.

Feromonien on kerrottu erittyvän kainaloissa ja genitaalialueilla sijaitsevista apokriittisistä hikirauhasista.

Suomessa feromoneista väitellyt evoluutiobiologian dosentti, tohtori Markus J. Rantala on tähdentänyt sekä aistittavissa olevien hajujen että feromonisignaalien tärkeyttä parinvalinnassa.

Tiktokissa Vabbingperfume-hashtagilla merkittyjä videoita on katsottu jo yli 13 miljoonaa kertaa.

Esimerkiksi Tiktok-käyttäjä @Jewileah on jakanut aktiivisesti kokemuksiaan vabbingista:

"En tiedä kenen täytyy kuulla tämä, mutta vabbing todella toimii! Minulle tarjottiin altaalla kaksi ilmaista drinkkiä ja mies tuli vielä takaisin ja antoi minulle tämän", Jewileah kertoo esitellen saamaansa lahjalaatikkoa 3,9 miljoonaa katselukertaa keränneellä videollaan.

"Olin miehen kanssa ensitreffeillä eikä hän pystynyt pitämään käsiään erossa minusta -- tavallaan ymmärrän, sillä tein sinä iltana kokeilun -- käytin pimppinesteitäni hajuvetenä", kertoo puolestaan käyttäjä @paleasmoon videollaan.

Tiktok-kansa ei kuitenkaan ole lainkaan yksimielinen vabbingista. Joukkoon mahtuu myös lukuisia trendistä kauhistuneita käyttäjiä, joiden mielestä omien emätinnesteiden töpöttely vartalolle on vain ja ainoastaan iljettävää.

Buzzfeed haastatteli aiheesta Yalen yliopiston lääketieteen tohtori Mary Jane Minkiniä. Kysyttäessä, onko vabbingissa mitään perää, oli Minkinin vastaus melko tyhjentävä:

- Who knows, ken tietää!

Suomalaisilta käyttäjiltä ei tunnistetta selaamalla löytynyt Tiktokista vabbing-aiheisia videoita - ainakaan vielä.

Ilta Sanoma
lundi 8 août 2022 19:00:00 Categories: Ilmiöt Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.