Ilta Sanoma

Saksalaiset autonomistajat vaikuttaisivat yhä huolehtivansa autoistaan varsin hyvin, kertoo tuore kysely.

Suomeen on tuotu ja tuodaan yhä merkittäviä määriä nimenomaan Saksassa ensirekisteröityjä käytettyjä autoja.

Suomeen on tuotu ja tuodaan yhä merkittäviä määriä nimenomaan Saksassa ensirekisteröityjä käytettyjä autoja. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Rengas- ja huoltotöihin erikoistunut saksalainen Vergölst-ketju teetti taannoin kyselyn, jossa selvitettiin autonomistajien halua huolehtia autonsa päivittäisestä kunnosta.

Tulosten mukaan lähes puolet saksalaisista autoilijoista pesee tai pesettää ajoneuvonsa perusteellisesti vähintään useita kertoja vuodessa ja kolmasosa ainakin kerran kuukaudessa tai jopa viikoittain.

Lue lisää: Suomalaiset hamstrasivat parissa päivässä satoja täyssähkö­autoja hintaan 249 e/kk - Hulluille päiville ei jäänyt yhtään

Asteikon toisesta päästä löytyneistä 12 prosentista yhdeksän prosenttia pesee ja siivoaa autonsa kerran vuodessa ja kolme prosenttia vieläkin harvemmin.

Kysymykseen siitä, kuinka tärkeä kapine auto käyttäjälleen oikein on, vastattiin suunnilleen samalla jakaumalla.

Kaikkiaan 77 prosenttia vastasi "erittäin tärkeä" tai "tärkeä" ja hieman vajaat 18 prosenttia arvioi autonsa merkityksen itselleen suunnilleen keskinkertaiseksi.

Lue lisää: Käytetyistä sähköautoista on nyt kova kysyntä - tunnetun kauppapaikan tarjonnassa jo neljänneksen kuoppa

Loput eli vain viisi prosenttia saksalaisvastaajista kuvaili autoaan "ei ollenkaan tärkeäksi".

Tuloksista voinee vetää ainakin sen johtopäätöksen, että Saksassa auto on useimmiten omistajalleen tärkeä ja autosta pidetään pääsääntöisesti myös melko hyvää huolta.

Kyselytutkimuksen suoritti markkinatutkimuslaitos Statista. Vastaajina oli tuhat saksalaista autonomistajaa ikäluokissa 18-65 vuotta.

Ilta Sanoma
lundi 8 août 2022 17:03:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.