Leandro Lo taltutti uhkaavasti käyttäytyvän miehen brasilialaisella klubilla, minkä jälkeen mies ampui häntä päähän." /> Leandro Lo taltutti uhkaavasti käyttäytyvän miehen brasilialaisella klubilla, minkä jälkeen mies ampui häntä päähän." />

YLE


Brasilialaisen jujutsun kahdeksankertainen maailmanmestari Leandro Lo on julistettu aivokuolleeksi sairaalassa sen jälkeen, kun häntä ammuttiin päähän klubilla São Paulossa.

Silminnäkijöiden mukaan uhkaavasti käyttäytynyt mies lähestyi Lota ja tämän ystäviä, jolloin Lo taltutti miehen, kertoo BBC. Mies kuitenkin ampui Lota päähän, kun tämä päästi hänet irti. Mies myös potkaisi Lota kahdesti, vaikka tämä makasi jo maassa ampumisen jälkeen.

Epäilty pakeni paikalta, mutta antautui myöhemmin itse poliisille.

Lo kiidätettiin sairaalaan, missä hänet todettiin aivokuolleeksi. Lon perheen mukaan hänen tilansa on peruuttamaton, kertoo BBC.

33-vuotias Lo voitti brasilialaisen jujutsun maailmanmestaruuden kahdeksan kertaa viidessä eri painoluokassa. Hän piti hallussaan lajin maailmanmestaruuksien kaikkien aikojen ennätystä.

Kansainvälinen brasilialaisen jujutsun liitto kutsui häntä "yhdeksi upeimmaksi urheilijaksi, jota lajimme on koskaan tuottanut".

- Esimerkki todellisesta mustasta vyöstä ja mestarista matoilla ja sen ulkopuolella, liitto tviittasi.

lundi 8 août 2022 15:49:51 Categories: Leandro Lo YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.