Ilta Sanoma

Aluksen on määrä poistua Helsingistä aamupäivän aikana.

Kuva: LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Yhdysvaltain laivaston 257-metrinen maihinnousutukialus USS Kearsarge lähtee maanantaina Helsingistä. Aluksen on tarkoitus lähteä Hernesaaren satamasta aamupäivän aikana noin kello 10-11.

USS Kearsage suuntaa Helsingistä yhteisharjoituksiin Merivoimien kanssa pohjoiselle Itämerelle ja Hangon seudulle.

USS Kearsarge kiinnittyi perjantaiaamuna Hernesaaren sataman ankkuriin. Alus on vieraillut kesän aikana myös Ruotsissa ja Norjassa.

IS lähettää suorana maihinnousutukialuksen lähdön satamasta kello kymmenen jälkeen. Lähetys löytyy artikkelin alusta.

USS Kearsarge on Wasp-luokkaan kuuluva alus, jonka kyydissä on muun muassa helikoptereita ja pienempiä maihinnousualuksia. Mukana on myös noin 2?000 Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston sotilasta.

Alus otettiin palvelukseen 16. lokakuuta 1993. Se on nimetty Yhdysvaltain sisällissodassa 1800-luvulla palvelleen samannimisen sotalaivan mukaan.

Ilta Sanoma
lundi 8 août 2022 12:40:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.