Kestävyysjuoksija Topi Raitanen ja kolmiloikkaaja Senni Salminen eivät ole viime kauden tapaan vielä säväyttäneet. Valmentajat kertovat suojattie" /> Kestävyysjuoksija Topi Raitanen ja kolmiloikkaaja Senni Salminen eivät ole viime kauden tapaan vielä säväyttäneet. Valmentajat kertovat suojattie" />

YLE


JOENSUU. 3 000 metrin estejuoksija Topi Raitanen ja kolmiloikkaaja Senni Salminen eivät ole tällä kaudella vielä tehneet huippusuoritusta.

Viime kaudella molemmat säväyttivät: Raitanen oli olympialaisissa 8. sijalla parhaana eurooppalaisena, Salminen hyppäsi kesäkuussa Suomen ennätyksen.

Tämä kesä on ollut toistaiseksi maltillisempi. Oregonin MM-kisoissa finaalipaikat jäivät molemmilta saamatta. Raitaselle kisat olivat iso pettymys, Salminenkaan ei saanut haluamaansa onnistumista.

15. elokuuta alkavia Munchenin EM-kisoja ajatellen kaikki näyttää silti hyvältä, sanovat urheilijoiden valmentajat.

Matti Mononen ja Senni Salminen harjoituksissa.
Entinen seiväshyppääjä Matti Mononen valmentaa Senni Salmista.Marianne Nyman / Yle

"Olemme harjoitelleet kovaa koko ajan"

Viime kaudella Salminen oli hurjassa vireessä heti alkukaudesta ja loikki Suomen ennätyksen 14,63. Kaudella 2022 Salminen on hypännyt tasaisesti 14,20-14,40 metrin väliin.

Kalevan kisoissa hopeaa irtosi tuloksella 14,29. Se oli Salmisen uran toiseksi paras avaushyppy.

Valmentaja Matti Mononen sanoo, että Salmisen harjoittelu oli keväällä erilaista kuin vuosi sitten. Huippuhyppyjä on pyritty hakemaan hieman eri tavalla.

- Senni on fyysisesti ennätyskunnossa, mutta onnistunutta hyppyä ei ole vielä tullut. Siellä on aineksia. Kun Senni saa yhden onnistuneen hypyn, voi tulla heti paljon lisää mittaa tulokseen, Mononen sanoo Yle Urheilulle.

Monosen mukaan suurin haaste on lankulle juoksemisessa. Joensuussa Salminen astui viisi hyppyä yli, vaikka askelmerkkiä siirrettiin eteen ja taakse kesken kisan.

- Askeleet venyivät lopussa. Pitää saada helppous vauhtijuoksuun. Olemme harjoitelleet kovaa koko ajan. Nyt harjoittelua kevennetään. Uskon, että EM-kisoihin tulee kuntohuippu.

Katso videolta Salmisen SM-kisojen hopeahyppy. Juttu jatkuu videon jälkeen.

Myös Salminen on vakuuttunut, että tulokset kääntyvät nousuun loppukesällä.

- Kun saan juoksun tulemaan kunnolla, olen ennätyslukemissa, ei epäilystäkään. Kropassa on nousujohteinen fiilis. Kauden päätähtäin on kallistunut koko ajan EM-kisoihin.

Salminen on tämän kauden Euroopan tilastossa 7. sijalla. Kristiina Mäkelä on jaetulla toisella sijalla. Kärkitulosta pitää nimissään Ukrainan Maryna Bekh-Romanchuk tuloksella 14,54.

Soolojuoksu toi luottoa

Joensuun Kalevan kisoissa Topi Raitanen näytti, että kunto on rautainen.

Hän juoksi 3 000 metrin esteissä soolojuoksulla ajan 8.21,10, joka jää vain pari sekuntia kauden parhaasta.

Raitasen valmentaja Janne Ukonmaanaho myhäili juoksun jälkeen tyytyväisenä.

- Onko Topi ennätyskunnossa? Treenit näyttää, että on. Myös tämän päivän juoksu näytti, että on ennätyskunnossa. Mutta nyt pitää tehdä kaikki huolellisesti ennen EM-kisoja, Ukonmaanaho sanoo.

Raitasen ennätys on 8.16,54 kesältä 2020.

Raitanen juoksi SM-kultaan kiihtyvällä vauhdinjaolla. Viimeinen 400 metriä meni hieman päälle minuuttiin.

- 8.21 tässä tuulessa omalla vedolla tarkoittaa, että mies on hyvässä vireessä, Ukonmaanaho jatkaa.

Katso Raitasen viimeinen kierros alla olevalta videolta. Juttu jatkuu videon jälkeen.

"Olemme aikataulussa"

Ukonmaanaho kertoo, että MM-kisojen pettymyksestä huolimatta kunto on mennyt koko ajan eteenpäin suunnitelmien mukaan.

MM-kisoissa Raitasen MM-alkuerä meni pieleen vatsaongemien takia.

- Kun treeneissä asiat menevät hyvin, luo se työrauhan. Treenit ovat menneet hyvin, olemme aikataulussa. Topi oli MM-kisoihin aikoihin myös kunnossa. Se oli vain yksittäinen huono päivä, Ukonmaanaho painottaa.

Myös Raitanen oli luottavaisena Kalevan kisojen voittojuoksun jälkeen.

- Tästä vaan kunto nousee kohti Muncheniä.

Ukonmaanaho kertoo, että Raitasen ohjelmassa ennen EM-kisoja on enää vain yksi rataharjoitus, muuten harjoittelu on kevyttä.

Kirivahva Raitanen on Euroopan tilastossa 8. sijalla ajalla 8.19,34.

Euroopan kärkiaika on Italian Ahmed Abdelwahedilla 8.10,29.

EM-kisat alkavat 15. elokuuta. Yle välittää kisat kanavillaan.

Lue myös:

Joensuulaiset dominoivat raakaa kestävyyslajia Suomessa - onko yksi syy pohjoiskarjalainen luonne?

Samuel Purolalla on huima potentiaali myös 400 metrillä - pikajuoksuvalmentaja kertoo, miksi ikivanha SE saattaa olla kohta historiaa

Saga Vanninen nousi nuorten MM-voitoissa ottelulegenda Carolina Klüftin rinnalle - asiantuntijan mukaan ME-tulos on liian kova tavoite

lundi 8 août 2022 10:33:55 Categories: YLE yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.