Ilta Sanoma

Ilta-Sanomat vieraili Yhdysvaltain laivaston maihinnousutukialus USS Kearsargen sisätiloissa ja kannella.

YHDYSVALTAIN laivaston maihinnousutukialus USS Kearsarge rantautui perjantaiaamuna Helsingin Hernesaareen.

257-metrinen alus on vieraillut kesän aikana Ruotsissa ja Norjassa. Maanantaina se siirtyy harjoittelemaan pohjoiselle Itämerelle ja Hangon seudulle yhdessä Merivoimien kanssa.

Valtavan maihinnousutukialuksen kiinnittyminen Helsinkiin on kiinnostanut kansalaisia. Suuret joukot ihmisiä on kerääntynyt Hernesaaren satamaan viikonlopun aikana ihmettelemään järkälemäistä sotalaivaa.

Aluksella ei järjestetä yleisöesittelyjä, mutta Ilta-Sanomat pääsi vierailemaan aluksella sunnuntaina.

Kuljetusajoneuvoja ja kaksi merijalkaväen sotilasta sisäänkäynnin lähettyvillä.

Kuljetusajoneuvoja ja kaksi merijalkaväen sotilasta sisäänkäynnin lähettyvillä. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Lähellä sisäänkäyntiä oli Kearsargen suuri kello.

Lähellä sisäänkäyntiä oli Kearsargen suuri kello. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Heti sisäänkäynnillä on ylväänä seisovien merijalkaväen sotilaiden muodostama käytävä, joka johtaa hallimaiseen tilaan.

Hämärässä, kaikuvassa tilassa säilytetään Yhdysvaltain laivaston kalustoa, kuten tukiajoneuvoja ja muita kuljetusvälineitä. Lattialla seinustalla lojuu rivissä merijalkaväen sotilaiden varusteita, rinkkoja aseineen.

Aluksen kyljessä ammottaa lastausaukko josta avautuu maisemat Jätkäsaareen.

Merijalkaväen sotilaita Kearsargella.

Merijalkaväen sotilaita Kearsargella. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Sotakalustoa Kearsargen sisätiloissa.

Sotakalustoa Kearsargen sisätiloissa. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Kearsargelta löytyy tilaa erilaisille ajoneuvoille liki 2?000 neliömetriä.

Ajoneuvoihin kuuluu viisi M1 Abrams-taistelupanssarivaunua, 25 amfibiovaunua eli vesikelpoista panssarivaunua, kahdeksan M198-haupitsia, 68 kuorma-autoa ja tusinan verran muita tukiajoneuvoja.

Kearsargen sisätiloja.

Kearsargen sisätiloja. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Rampin reunaan on pysäköity laivaston ajoneuvoja.

Rampin reunaan on pysäköity laivaston ajoneuvoja. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Merijalkaväen sotilaiden varustusta.

Merijalkaväen sotilaiden varustusta. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Kearsargen kyljessä on lastausaukko, josta näkyy Jätkäsaareen.

Kearsargen kyljessä on lastausaukko, josta näkyy Jätkäsaareen. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Sisäänkäynniltä eteenpäin siirryttäessä ylöspäin nousee jyrkät rampit, joita kipuamalla pääsee aluksen kannelle. Ramppien reunaan on pysäköity laivaston tukiajoneuvoja.

Kannelta avautuva näkymä Hernesaareen ja merelle on vaikuttava.

Sotilaspukuihin pukeutuneita merijalkaväen sotilaita ja pilotteja astelee ympäriinsä. Kova tuuli ja taustalla humisevat laitteet tekevät kannesta meluisan.

Lentokansi on 42 metriä leveä, ja se voi kuljettaa jopa 2?860 neliömetrin edestä lastia. Sisään tullessa kannen oikealla puolella on rivissä liuta Sikorsky SH-60 Seahawk -monitoimihelikoptereita, toisella puolella hävittäjiä ja lentokoneita.

Kannen keskivaiheilla parveilee värikkäisiin paitoihin pukeutunutta kansihenkilökuntaa. Värit määräytyvät tehtävänkuvan mukaan, jotta henkilökunnan tunnistaa ilman puhumista kannella pauhaavan melun ja kovan tuulen seasta.

Kannella on lentokalustoa, kuten monitoimihelikoptereita, sotilaslentokoneita ja maahyökkäyslentokoneita.

Kannella on lentokalustoa, kuten monitoimihelikoptereita, sotilaslentokoneita ja maahyökkäyslentokoneita. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Flight deck personel eli kansihenkilökunta pukeutuu tietynvärisiin asuihin tehtävänkuvansa mukaan, jotta heidät tunnistaa ilman puhumista kannella olevan melun seasta.

Flight deck personel eli kansihenkilökunta pukeutuu tietynvärisiin asuihin tehtävänkuvansa mukaan, jotta heidät tunnistaa ilman puhumista kannella olevan melun seasta. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Iskulause Kearsargen kannella.

Iskulause Kearsargen kannella. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Mekaanikko laskeutuu alas kopterin katolta Kearsargen kannella.

Mekaanikko laskeutuu alas kopterin katolta Kearsargen kannella. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Merijalkaväen sotilaita Kearsargen kannella.

Merijalkaväen sotilaita Kearsargen kannella. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

USS Kearsarge on niin kutsuttuun Wasp-luokkaan kuuluva alus. Luokan alukset on suunniteltu laskemaan vihollisen rannikolle joukkoja sekä kuljettamaan joukkoja helikoptereiden avulla haluttuihin kohteisiin.

Alus otettiin palvelukseen 16. lokakuuta 1993. Se on nimetty Yhdysvaltain sisällissodassa 1800-luvulla palvelleen samannimisen sotalaivan mukaan.

Ensi viikolla alus siirtyy harjoittelemaan pohjoiselle Itämerelle ja Hangon seudulle yhdessä Merivoimien kanssa. Harjoitukset alkavat maanantaina ja päättyvät perjantaina 19. elokuuta.

Ilta Sanoma
dimanche 7 août 2022 19:28:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.