Jyväskylän MM-rallissa on nyt meneillään pisin aikakausi ilman suomalaisvoittajaa, mutta ilman uutta suomalaista rallin maailmanmestaria on elett" /> Jyväskylän MM-rallissa on nyt meneillään pisin aikakausi ilman suomalaisvoittajaa, mutta ilman uutta suomalaista rallin maailmanmestaria on elett" />

YLE


JYVÄSKYLÄ. Ei tullut vieläkään! Suomalainen rallikansa on joutunut odottamaan nyt ennätyksellisen pitkään suomalaisvoittajaa Jyväskylän MM-rallissa. Siitä on jo nyt viisi vuotta, kun suomalaiset pääsivät juhlimaan Esapekka Lappia, monin tavoin sensaatiomaistakin voittoa vuonna 2017.

Tälle vuodelle suomalaiskuljettajan voitonjuhlia ehdittiin jo kovasti odottaa. Sen verran hurjassa lyönnissä Kalle Rovanperä kotikisaansa saapui. Viisi voittoa seitsemään kisaan.

Ott Tänak pilasi kuitenkin suomalaisten juhlat, kuten teki jo tänä vuosina 2018 ja 2019. Noihin vuosiin verrattuna Tänakilla oli kuitenkin kantoja kaskessa. Kaksi voittoa tuli Keski-Suomen teillä optimaalisesti toimivalla Toyotalla, nyt Tänak joutui vaihtamaan radikaalisti ajotyyliään voittaakseen Hyundailla.

Rovanperä ei pystynyt kirimään avauspäivänä syntynyttä eroa, joka oli tullut MM-sarjan kärkinimenä tietä auratessa. Tänak nousi Sébastien Loebin rinnalle ykköseksi Jyväskylän MM-rallin ulkomaalaisissa voittajissa.

Nyt pitää kuitenkin malttaa ennen kuin ruvetaan harmittelemaan historiallisen pitkää ja kuivaa suomalaisputkea Jyväskylän MM-rallissa.

MM-sarjan kärkipaikkaan kiteytyy nimittäin myös olennaisesti suurin anti tämän vuoden MM-rallista. Vaikka sankoin joukoin Keski-Suomen sorateille saapuneet rallifanit eivät taaskaan juhlimaan suomalaisvoittoa, olennaisempaa on vielä pidemmän putken katkeaminen.

Perinteikäs rallimaa on nimittäin joutunut odottamaan suomalaista rallin maailmanmestaria jo peräti 20 vuotta. Edellinen suomalainen rallin maailmanmestari on Marcus Grönholm on vuodelta 2002.

Kahdenkymmenen vuoden putken katkeaminen kuulostaa huomattavasti paremmalta kuin viiden vuoden putken katkeaminen. Se on sanomattakin tietysti selvää. Etenkin, kun MM-sarjan tarkoituksena on koko kauden ykkössijasta eli maailmanmestaruudesta kamppaileminen.

Jyväskylän MM-ralli on vain yksi osa tätä tällä kaudella 13 kilpailun kokonaisuuttta, vaikka onkin toki suomalaisille tärkeä. Nyt on vaan isommat ja tärkeämmät juhlat Rovanperällä tilauksessa.

Vaikka kotikisassa voittoa ei tullutkaan, Rovanperä näytti myös jälleen kerran mestarillisia eleitä. Kun Tänak otti ja joutui myös ottamaan jatkuvasti riskejä onnistuen siinä, suomalaiskuljettaja piti riskitasonsa kohtuullisena. Hänen normaalivauhtinsa riitti nyt selvään kakkossijaan ja se oli kokonaisuuden kannalta tärkeää.

- Kannattaa vain ajaa järkevästi, Rovanperä päätti puheenvuoronsa Ruuhimäen ensimmäisen ajokerran jälkeen.

Mestarin puhetta.

Kalle Rovanperä loikkasi Ruuhimäessä.
Kalle Rovanperä pomppasi Ruuhimäellä komeasti.Tomi Hänninen

Teoriassa Rovanperä voi jo varmistaa mestaruuden kahden viikon päästä Kreikassa, mutta tosi asiassa mestaruuskamppailu venynee hieman pidemmälle.

Rovanperä toimi "markkinointipäällikkönä" monelle

Kokonaisuudessaan Jyväskylän MM-rallin viikonlopusta paistoi myös Kalle Rovanperän merkitys itse kilpailulle sekä jopa koko MM-sarjalle. Jyväskylän MM-rallin kisaorganisaatio oli jo ennen kisaa kutsunut Rovanperää leikkisästi kisan markkinointipäälliköksi.

Huuma oli nähtävissä heti myös Harjun avauserikoiskokeella, jossa rikottiin legendaarisen pätkän yleisöennätys. Huoltoparkkiinkin kerääntyi sankka joukko faneja nähdäksen palan suomalaisen urheilun supertähteä.

Kalle Rovanperä ajaa Harjulla.
Kalle Rovanperä villitsi harjulla. Paikalla oli järjestyksen ilmoituksen mukaan ennätysyleisö: 19 500 katsojaa.Tomi Hänninen

Esimerkiksi lauantai-iltana Rovanperä sai suuret kunnianosoitukset saapuessaan huoltoparkkiin mainion päivän ja kuuden pohja-ajan päätteeksi. Sattuipa myös iltaisin olemaan Rovanperän hotellin edessä odottelemassa myös innokkaita faneja yhteiskuvan varalta. Isän kaunis pyyntö yhteiskuvasta Rovanperän ja poikansa kanssa jäi ainakin itselleni mieleen hellyyttävänä hetkenä.

Myös rallin MM-sarjalle nuoren ja valovoimaisen tähden merkitys on varmasti kokonaisuudessaan valtaisa. Rovanperän ajotaidoista ja lahjakkuudesta on jo puhuttu pitkään, mutta suomalaistähdessä on myös toinen ihmisiin vetoava puoli.

Jyväskylä ei tarjonnut lennokkaita uusia lausahduksia ja jekkuja, mutta aiemmin tällä kaudella kuullut full send -heitot tai padel-läpät ovat jääneet varmasti elämään.

Totta kai nämä samat asiat satavat myös Rovanperän työnantajan Toyotan laariin. Jyväskylässä punavalkoiset värit olivat tietysti vahvasti näkyvissä.

Tänak raivosi, mutta teki koskettavan eleen

Kilpailun voittaneesta Ott Tänakista puolestaan näkyi valtava halu voittaa Jyväskylässä. Se näyttäytyikin jopa rumana mainoksena työnantajalleen. Tänak aloitti viikonloppunsa torstaina valittelemalla autonsa ongelmista ja oli luovuttamassa voittotaiston jo suoriltaan Toyotan kuljettajille.

Ott Tänak katselee Harjun erikoiskokeella kauas.
Ott Tänak himoitsi Jyväskylän MM-rallin voittoa kovasti.Tomi Hänninen

Vaikka Tänak oli läpi kisan kärkivauhdissa, valitusvirsi jatkui pitkään kisassa. Erikoisia hetkiä nähtiin esimerkiksi lauantaina Päijälän avausvedolla. Tänak suolasi autonsa toteamalla suoraan erikoiskokeen jälkeisessä maalihaastattelussa, että "auto on painajainen ajaa".

Kun kilpailun kärjessä ajava kuljettaja tällä tavalla ryöpyttää autoaan, se herättää luonnollisesti suuriakin kysymyksiä. Rallissa on totuttu siihen, että kuljettajat eivät hirveän herkästi lähde kritisoimaan autoaan, vaikka taustalla kuplisi. Tänak oli kuitenkin toista maata.

Virolainen pystyi kuitenkin lopulta sopeuttamaan ajamistaan ja onnistui lähes täydellisesti kilpailussa. Voitto oli täysin ansaittu kovan taistelutahdon siivittämänä ja kaikkensa antaneena.

Loppuhetkistä tuli mieleen elävästi Tänakin edellisen Jyväskylän MM-rallin voiton jälkeiset tapahtumat.

Sillloin Tänakista puhuttiin Kimi Räikkösen kaltaisena urheilijana.

Vuonna 2019 Tänak halasi lämpimästi vaimoaan ennnen silloista Toyotan tiimipäällikköä Tommi Mäkistä. Ralliradion asiantuntijana toiminut Riku Tahko muistutti, että Tänakista tuli mieleen Kimi Räikkönen. Medialle halutaan näyttää tiettyä kovuutta, mutta läheiset ovat todella tärkeitä ja heille näytetään tunteet.

Nytkin voiton jälkeen Tänak kiitti vaimoaan ja lähetti hänelle suukonkin.

- Ainoa asia, minkä haluan sanoa. Näinä vaikeina aikoina kaikki kiitokset menee vaimolleni. Vaimoni tukenut minua todella paljon. Olen todella ylpeä hänestä. Rakastan häntä niin paljon! Tänak kiitteli.

Kisa päättyi siis joka tapauksessa koskettavaan hetkeen, vaikka suomalaisia voitonjuhlia ei tullutkaan.

Kaiken Jyväskylän MM-rallista löydät osoitteesta yle.fi/mmralli. Voit perehtyä kisan käänteisiin liveseurannasta täältä.

Lue lisää:

Hurjaa draamaa! Esapekka Lappi kaatoi autonsa rajusti, asiantuntija tarjosi avuksi kanelia - kartturi joutui potkaisemaan tuulilasin irti

Jyväskylän MM-rallin kärkinimeltä tyly piikki Keski-Suomen ralliylpeydelle - Jari-Matti Latvala näki merkittävän muutoksen Ott Tänakissa

Miten ihmeessä tämä oli mahdollista? Paljon nähnyt asiantuntijakin hämmästeli Esapekka Lapin käsittämättömän huonoa tuuria Jyväskylän MM-rallin voittotaistossa

Nuotteja lennokkaasti laukova Reeta Hämäläinen nousi kansansuosikiksi Jyväskylän MM-rallissa - "Tiedän itsekin, että kuulostan koomiselta aina välillä"

Järkyttävää kuvamateriaalia huonosti käyttäytyvistä katsojista Jyväskylän MM-rallissa - Ylen asiantuntijat latasivat tiukat terveiset: "Tuo on älytöntä"

Jyväskylän MM-rallissa harvinainen tilanne! Yleisön huono käytös perui erikoiskokeen Kalle Rovanperän lähdettyä liikkeelle - näin kilpailunjohtaja selittää tilannetta

dimanche 7 août 2022 17:51:33 Categories: Rallin MM-sarja YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.