Ilta Sanoma

Lähistöllä sulava jäätikkö aiheutti toukokuussa tulvan Pakistanissa. Se pyyhkäisi pois kylästä yhdeksän kotia sekä vaurioitti puolta tusinaa.

Tulva iski helleaallon vallitessa Etelä-Aasiaa toukokuussa. Se pyyhkäisi pois kylästä yhdeksän kotia sekä vaurioitti puolta tusinaa.

Tulva iski helleaallon vallitessa Etelä-Aasiaa toukokuussa. Se pyyhkäisi pois kylästä yhdeksän kotia sekä vaurioitti puolta tusinaa. Kuva: AFP / Lehtikuva

Kun aamu koitti Javed Rahin kotikylässä Pakistanissa, kova jyrinä rikkoi hiljaisuuden ja vesivirta ryöppysi alas lähistöltä sulavasta jäätiköstä.

Eläkkeellä olevan matematiikan opettajan oli määrä osallistua veljenpoikansa häihin sinä päivänä, kun tulva iski Hassanabadin vuoristokylään.

-?Odotin naisten ja lasten laulavan ja tanssivan. Sen sijaan kuulin heidän huutavan kauhusta. Se oli kuin tuomiopäivä, 67-vuotias Rahi sanoo.

Tulva iski helleaallon vallitessa Etelä-Aasiaa toukokuussa. Se pyyhkäisi pois kylästä yhdeksän kotia sekä vaurioitti puolta tusinaa.

Pakistanissa on yli 7?000 jäätikköä, enemmän kuin missään muualla maapallolla napojen ulkopuolella.

Kuusi Pakistanin sotilasta kuoli helikopterionnettomuudessa tulva-avustusoperaatioiden aikana.

Kuusi Pakistanin sotilasta kuoli helikopterionnettomuudessa tulva-avustusoperaatioiden aikana. Kuva: Arif Ali / Lehtikuva

Ilmastonmuutoksen tuoma planeetan lämpötilan nousu saa jäätiköt sulamaan nopeasti ja synnyttää tuhansia jäätikköjärviä. Pakistanin hallitus on varoittanut, että näistä järvistä 33 on vaarassa murtaa rantansa ja pistää liikkeelle miljoonia kuutiometrejä vettä ja roskia vain muutamassa tunnissa.

Ainakin 16 Pakistanin jäätikköjärven purkaustulvaa on sattunut tänä vuonna. Edeltäneinä vuosina niitä on ollut keskimäärin viisi tai kuusi.

Hassanabadin katastrofin jälkeen Rahi ja muut kotinsa menettäneet joutuivat muuttamaan läheiselle pakolaisleirille.

-?Emme koskaan uskoneet, että putoaisimme rikkauksista rääsyihin, Rahi kuvailee.

Pakistan on yksi kymmenestä maailman haavoittuvimmasta maasta, kun arvioidaan ilmastonmuutoksen aiheuttamia äärimmäisiä sääolosuhteita.

Käytännössä muutos näkyy niin, että Pakistanissa on varhaisempia, kuumempia ja useammin toistuvia lämpöaaltoja. Tänä vuonna lämpötilat nousevat enimmillään 50 celsiusasteeseen.

Vapaaehtoiset jakoivat ruoka-apua tulva-alueilla.

Vapaaehtoiset jakoivat ruoka-apua tulva-alueilla. Kuva: Shahid Saeed Mirza / Lehtikuva

Pakistanin pohjoisosan katastrofiriskien analyytikko Siddique Ullah Baig sanoo, että maassa noin seitsemän miljoonaa ihmistä on altis tulvatuhoille. Heistä monet eivät ole Baigin mukaan tietoisia uhan vakavuudesta.

-?Ihmiset rakentavat edelleen koteja alueille, jotka on julistettu punaiseksi tulvavyöhykkeeksi.

Hassanabadin lähellä sijaitsee Passu, toinen riskialtis kylä. Passu on Valkoisen jäätikön, Baturan jäätikön ja Hunza-joen välissä. Ne ovat kolme voimaa, joille on annettu kunnioittava nimitys "lohikäärmeet" tuhovoiman vuoksi.

-?Passun kylä sijaitsee näiden kolmen lohikäärmeen suussa, sanoo paikallinen tutkija Ali Qurban Mughani.

Koska lämpötilat kipuavat ylöspäin, lohikäärmeen suussa on tavallaan koko Pakistan.

Kunnianhimoisimmat tavoitteet pyrkivät rajoittaman maapallon ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen vuosisadan loppuun mennessä. Vaikka tähän yllettäisiin, voi kolmannes Pakistanin jäätiköistä sulaa.

-?Vuonna 2040 saatamme alkaa kohdata veden niukkuuden ongelmia, jotka voivat johtaa kuivuuteen ja aavikoitumiseen. Sitä ennen meidän on ehkä selviydyttävä toistuvista ja voimakkaista tulvista, sanoo puolestaan Aisha Khan. Hän johtaa Vuoristo- ja jäätikkösuojelujärjestöä, joka tutkii jäätiköitä Pakistanissa.

Yli 220 miljoonan asukkaan Pakistan tuottaa alle prosentin maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

-?Meillä on puhdas ympäristö. Mutta mitä tulee ilmastonmuutoksen aiheuttamiin uhkiin, olemme eturintamassa, sanoo Passun kylän vanhin, 60-vuotias Amanullah Khan.

Ilta Sanoma
dimanche 7 août 2022 16:36:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.