Esapekka Lappi oli ajamassa selkeällä kolmossijalla Jyväskylän MM-rallissa mutta täräytti auton katolleen. Sen jälkeen siirtymäerikoiskokeella nähtiin mielenkiintoinen palkintokorokepaikan pelastusoperaatio." /> Esapekka Lappi oli ajamassa selkeällä kolmossijalla Jyväskylän MM-rallissa mutta täräytti auton katolleen. Sen jälkeen siirtymäerikoiskokeella nähtiin mielenkiintoinen palkintokorokepaikan pelastusoperaatio." />

YLE


JYVÄSKYLÄ.

Jyväskylän MM-rallin päätöspäivänä nähtiin hurjaa draamaa, kun turvallisesti kolmantena ajanut Esapekka Lappi ajoi kilpailun viimeistä edellisellä erikoiskokeella Oittilassa katolleen.

Tilanne näytti hurjalta, mutta Lappi tuli kuitenkin maaliin. Tuulilasissa oli kuitenkin isot säröt. Myös jäähdytin otti osumaa.

-Napsua liikaa vauhtia. Takapyörä tökkää hiekkauraan. Kolme kertaa meni ympäri. Oli siis vauhtia jonkin verran, mutta pyörilleen palaa, Ylen asiantuntija Henri Haapamäki sanoi.

Haapamäellä oli suora ehdotus Lapille ja kartanlukijalle Janne Fermille auton pikakorjaamiseen ennen kisan päättävää Power Stagea.

- Vanha konsti on laittaa kanelia syyläriin (jäähdyttimeen). Se tukkii syylärin vesivuodot. Toivottavasti Fermillä on ollut leivän sisällä kanelia, Haapamäki heitti.

- Onhan siellä maatiloja, missä maatilan emännillä on pullakanelit hyllyssä. Ei muuta kuin äkkiä Esupille apua ja tien varteen, Mikko Hirvonen jatkoi Ylen rallistudiossa.

Hirvosen mukaan kuitenkin ulkopuolista apua ei periaatteessa saisi kuitenkaan ottaa.

- Kemiallista metallia voi yrittää laittaa vuotokohtaan, Hirvonen totesi.

Lappi ja Ferm pysähtyivät siirtymäerikoiskokeelle ja olivat yhteydessä puhelimitse tiimiin. Hirvosen mainitsemaa kemiallista metallia hyödynnettiin. Sen jälkeen laitettiin vettä jäähdyttimeen.

Ilman kanelia siis selvittiin, kun kemiallista metallia löytyi kuljettajakaksikolta.

Lappi ja Ferm täyttivät myös vesipullot varuiksi täyteen läheisestä järvestä.

- Ainut huoli on tuo syyläri. Vaikka lasit on kurtussa ja takaspoileria uupuu, en usko niiden uhkavaan kolmossijaa. Nyt jos paikkaus pitää, niin seuraavalle aikatarkistuspisteelle. Ei tule sitten rangaistusta, Hirvonen totesi.

Myöhemmin aikatarkastuspisteelle Lappi ja Ferm ehtivät juuri ja juuri. Kyse ei ollut minuuteista, vaan sekunneista ennen aikarajaa. Kartturi Janne Ferm potkaisi auton tuulilasin irti kokoomatauolla ennen kuin kaksikko jatkoi matkaa.

Päivitetty kello 12.35. Lisätty video tuulilasin rikkomisesta kokoomatauolla.

Lue lisää:

Katso suorana: Lappi katolleen Oittilassa, tuulilasi revittiin pois siirtymällä | Tänak lyömässä Rovanperän - Yle seuraa Jyväskylän MM-rallia hetki hetkeltä

Jyväskylän MM-rallin kärkinimeltä tyly piikki Keski-Suomen ralliylpeydelle - Jari-Matti Latvala näki merkittävän muutoksen Ott Tänakissa

Miten ihmeessä tämä oli mahdollista? Paljon nähnyt asiantuntijakin hämmästeli Esapekka Lapin käsittämättömän huonoa tuuria Jyväskylän MM-rallin voittotaistossa

Nuotteja lennokkaasti laukova Reeta Hämäläinen nousi kansansuosikiksi Jyväskylän MM-rallissa - "Tiedän itsekin, että kuulostan koomiselta aina välillä"

Suomalaisdebyytistä MM-rallin pääluokassa täysi pannukakku - asiantuntijoilta suorat sanat tiimin toiminnasta: "Ei mahdu järkeeni"

Kuusinumeroinen summa hetkessä vessanpönttöön - Marcus Grönholm täräyttää tiukan vaatimuksen suojattinsa pomolle: "Juoksi minua puolittain karkuun"

Järkyttävää kuvamateriaalia huonosti käyttäytyvistä katsojista Jyväskylän MM-rallissa - Ylen asiantuntijat latasivat tiukat terveiset: "Tuo on älytöntä"

dimanche 7 août 2022 15:06:05 Categories: Rallin MM-sarja YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.