Tulevat vuodet ovat tilastojen mukaan tärkeitä Saga Vannisen matkalla lajinsa menestyjäksi. Yle Urheilun asiantuntija Jaakko Ojaniemen mukaan Van" /> Tulevat vuodet ovat tilastojen mukaan tärkeitä Saga Vannisen matkalla lajinsa menestyjäksi. Yle Urheilun asiantuntija Jaakko Ojaniemen mukaan Van" />

YLE


Saga Vanninen on tuoreen alle 20-vuotiaiden seitsenottelun maailmanmestaruutensa myötä ainoa suomalainen, joka on voittanut kaksi nuorten MM-kultaa.

Seitsenottelussa kahteen nuorten MM-kultaan ovat yltäneet Ruotsin ottelijalegenda Carolina Klüft (2000 ja 2002) sekä Bulgarian Svetla Dimitrova (1986 ja 1988). Alle 20-vuotiaiden ME-pisteet ovat Klüftin nimissä. Ruotsalaissuuruus keräsi 19-vuotiaana Münchenin EM-kisoissa vuonna 2002 pisteet 6 542.

Seuraavaksi Vanninen ottelee Münchenin EM-kisoissa, jotka järjestetään samalla stadionilla, jolla Klüft otteli ennätyspisteensä.

Yle Urheilun asiantuntija Jaakko Ojaniemen mukaan Klüftin maailmanennätyksen rikkominen vaatisi Vanniselta erittäin kovaa tasonnostoa, eikä 6 500 pistettä ole tänä kesänä Vanniselle realistinen tavoite.

- Niitä pisteitä ei saavuteta yksittäisillä hyvillä suorituksilla, vaan koko lajikirjon pitäisi olla kovemmalla tasolla.

Vanninen voi kuitenkin yltää Münchenissä uuteen henkilökohtaiseen ennätykseensä. Kuluneella kaudella Vanninen on otellut kolme tasaista seitsenottelua. Uusi ennätys ja yli 6 300 pisteen tulos vaativat Ojaniemen mukaan pientä kuntopiikkiä.

Vannisen ennätyspisteet 6 271 ovat viime vuodelta, jolloin hän voitti ensimmäisen nuorten maailmanmestaruutensa Keniassa.

Miten uusi henkilökohtainen ennätys olisi saavutettavissa, ja mistä löytyvät Vannisen ja Klüftin erot seitsenottelijoina?

Karolina Klüft
Carolina Klüft nousi maailman huipulle hyvin nuorena.EPA

Pisteitä etenkin hyppylajeista ja 800 metriltä

Klüft nousi 20-vuotiaana räjähdysmäisesti maailman huipulle ja 7 000 pisteeseen. Ruotsalaisottelijalla oli jo 21-vuotiaana olympiakulta, MM-kulta niin ulko- kuin sisäradalta ja EM-kulta.

- Hän ylsi jo hyvin nuorena parhaaseen tasoonsa. Saga tuskin ottelee 20-vuotiaana 7 000 pistettä. Klüft kehittyi 18-20-vuotiaana parhaimmillaan 500 pistettä kaudessa, mikä on todella rajua.

Vannisen kaksi edellistä kautta ovat olleet tulosten valossa hyvin samankaltaisia, minkä vuoksi Ojaniemi toivookin lähivuosille muutaman sadan pisteen harppausta. Vanninen on tasaisen vahva jokaisessa seitsemässä lajissa, mutta pisteitä olisi puristettavissa etenkin hyppylajeista ja 800 metrin juoksusta.

Vannisen ja Klüftin tuloskehitys korkeus- ja pituushypyssä. Juttu jatkuu grafiikoiden jälkeen.

Kolumbian alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Vanninen ei ollut tyytyväinen korkeuskilpailun tulokseensa 1,72. Vannisen korkeusennätys on kahden vuoden takaa ja tämän kauden kärkitulos on juhannukselta. Korkeus- ja pituushyppy ovat Vanniselle tärkeitä lajeja tulevaisuutta ajatellen, Ojaniemi arvioi.

- Hyppylajeista Vannisella on mahdollisuus ottaa suhteellisen isojakin pistemääriä huippuonnistumisella.

Toinen selkeä kehityskohde löytyy Ojaniemen mukaan 800 metriltä. Seitsenottelussa viimeisenä juostava matka on usein juuri se, jolla ottelijat venyvät parhaimpaansa ja keräävät ratkaisevia lisäpisteitä.

- Kolumbiassa ei ollut tarvetta juosta mitään hirveän kovaa aikaa, kun mestaruus oli jo ratkennut sitä ennen. Olisi kiva nähdä tiukka paikka ennen 800 metriä, sillä kyseisellä matkalla viisi sekuntiakin voi tehdä merkittävän piste-eron.

Vannisen ja Klüftin tuloskehitys 800 metrillä. Juttu jatkuu grafiikan jälkeen.

Kohti 6 500 pisteen rajapyykkiä

Vanniselta löytyy myös omat vahvuutensa ruotsalaiseen verrattuna. Kuulantyönnössä Vanninen on tilastoinut jo usean vuoden ajan huipputuloksia. Vannisen kuulaennätys 14,90 on viime kaudelta ja sitä pidemmälle Klüft heitti ensimmäisen kerran vasta 22-vuotiaana.

Ojaniemen mukaan Vannisella on parannettavaa myös kuulantyönnössä, koska taso on aiemmasta hieman laskenut.

Vannisen ja Klüftin tuloskehitys kuulantyönnössä. Juttu jatkuu grafiikan jälkeen.

Viime kaudella 18-vuotias Vanninen oli ikäistään Klüftiä vahvempi myös keihäänheitossa, pituushypyssä ja 100 metrin aitajuoksussa. Tällä kaudella Vanninen on jäänyt vuoden takaisista tuloksistaan ja 19-vuotiaana Klüft tilastoi Vannista paremmin jokaisessa kolmessa lajissa.

Vuoden sisällä Klüft paransi 100 metrin aitatulostaan 0,74 sekuntia. Samassa ajassa Vanninen on parantanut tulostaan kolme sadasosaa.

Vannisen ja Klüftin tuloskehitys keihäänheitossa ja 100 metrin aidoissa. Juttu jatkuu grafiikoiden jälkeen.

Mikäli Vanninen yltää EM-kisoissa ennätykseensä ja 6 300 pisteeseen, hän taistelee Ojaniemen mukaan pistesijoista. Se olisi Vanniselta jo kova suoritus. Tulevina vuosina Vanninen yltää Ojaniemen mukaan hyvinkin 6 500 pisteeseen, eikä hän näe rajoja suomalaisottelijan menestykselle senkään jälkeen. Pistemäärällä yltää lähelle maailman kärkeä ja pystyy taistelemaan kovista sijoituksista.

- Toivottavasti hän saisi tulevaisuudessa tehtyä kansainvälisesti hyviä, yli 6 500 pisteen otteluita jatkuvasti. Se olisi kova juttu.

Vannisen ja Klüftin tuloskehitys 200 metrillä. Juttu jatkuu grafiikan jälkeen.

Näin Saga Vanninen arvioi itseään ja menestyksensä taustoja seitsenottelijana.

Yleisurheilun EM-kisat käydään Münchenissä 15.-21. elokuuta. Yle seuraa kisoja kanavillaan, Yle Areenassa ja Yle Puheessa.

Lue myös:

Huippulahjakkuus Saga Vanninen, 19, voi tehdä nuorten MM-kisoissa suomalaista yleisurheiluhistoriaa - nuorella 7-ottelijalla on myös toinen rohkea tavoite

Mistä tuli nuorten maailmanmestari Heidi Salminen? Ennätysparannukset Nairobissa hurjia - "57 jäi kokonaan väliin"

Ujoudestaan puhunut Silja Kosonen rentoutui Nairobissa ja kiskaisi nuorten MM-kisaennätyksen: "Uskalsin olla ensimmäistä kertaa oma itseni"

Ruotsalaissupertähden loistelias ura päättyi viestivoittoon

dimanche 7 août 2022 14:02:39 Categories: YLE yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.