Jari Huttusen M-Sportin Fordiin iski sunnuntainakin ohjaustehostinongelmia. Ylen asiantuntijoiden mukaan Huttusen ongelmat eivät anna hyvää kuvaa" /> Jari Huttusen M-Sportin Fordiin iski sunnuntainakin ohjaustehostinongelmia. Ylen asiantuntijoiden mukaan Huttusen ongelmat eivät anna hyvää kuvaa" />

YLE


JYVÄSKYLÄ.

Jari Huttusen takaiskut jatkuvat jatkumistaan Jyväskylän MM-rallissa. Perjantaina oli ongelmia bensansyötön kanssa ja lauantaina ohjaustehostimen kanssa. Ohjaustehostin temppuili päätöspäivän avauspätkällä Oittilassa.

Huttunen oli kovin pettynyt Oittilan maalissa ja manasi rajusti tilannettaan.

- Melkein menin pihalle, aika ilkeää oli ajaa, Huttunen kertoi maalihaastattelussa.

Suomalaiskuljettaja ja hänen taustajoukkonsa ovat tehneet kovasti töitä, jotta Huttunen pääsisi ajamaan ensimmäistä kertaa ajamaan pääluokassa MM-rallissa.

M-Sportilta vuokrattiin Fordin rally1-auto 200 000 eurolla

Debyytti pääluokassa on kuitenkin mennyt täysin mönkään teknisten vikojen takia.

Ylen asiantuntijat Mikko Hirvonen ja Henri Haapamäki olivat tyrmistyneitä Huttusen kohtalosta.

- Ei tämä hyvää kuvaa anna M-Sportin asiakastoiminnasta. Koko ajan tulee samoja murheita. Toisaalta asiakasautoihin ei laiteta parhaimpia ja uusia osia, mutta silti tämä antaa huonon kuvan toiminnasta, Hirvonen totesi.

Haapamäki seurasilauantai-illan huollossa M-Sportin toimintaa lähietäisyydeltä.

- Ei mahdu järkeeni, että oli rivi uusia hammastankoja ja tehostimen pumppuja. Kaikki laitettiin. Onko jotain suunnitteluvirhettä? Tämä on kuitenkin ainoa auto, mistä se on hajonnut Fordilla ja muissa ralleissa se on toiminut. Budjetti on 50 - 100 miljoonaa. Ei löydy sanoja, kun tällaiset viat häiritsevät, Haapamäki painotti.

Hirvonen on kokenut henkilökohtaisesti, kuinka pahoja seurauksia voi olla ohjaustehostinvialla. Ohjaustehostimen vika johti Hirvosella vuonna 2010 Urrian pätkällä hurjiin voltteihin. Silloin ei ollut Hirvosella samanlaista häiriötä ohjaustehostimessa kuin nyt Huttusella, mutta silti Huttusen jatkaminen kisassa mietityttää.

- Ruuhimäen erikoiskokeella on paljon hyppyjä. Saa nähdä, kannattaako riskeerata nyt, Hirvonen aprikoi.

Lue lisää:

Suomalaisdebytantin karmea epäonni jatkuu, pomot väistelevät yhä Marcus Grönholmia - tiimiltä tiukka muistutus tuloslistasta Ylelle

Kuusinumeroinen summa hetkessä vessanpönttöön - Marcus Grönholm täräyttää tiukan vaatimuksen suojattinsa pomolle: "Juoksi minua puolittain karkuun"

dimanche 7 août 2022 12:38:04 Categories: Rallin MM-sarja YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.