Ilta Sanoma

Kristiina Mäkelä pääsee Münchenin EM-kisoihin unelma-asemista.

Kristiina Mäkelä onnistui upeasti Joensuussa.

Kristiina Mäkelä onnistui upeasti Joensuussa. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Joensuu

Kristiina Mäkelä jyräsi uransa kymmenenteen kolmiloikan Suomen mestaruuteen mahtavalla tuulituloksella 14,41.

Kolmiloikan toinen suomalaishuippu Senni Salminen jäi kakkoseksi tuloksella 14,29.

- Jos olisin vain päässyt lankulle, niin sitten olisi ollut pitkällä. Lankun takaa 14,41... vitsit, mitä se olisi, kun sen saisi kerran sinne taulullekin. Mutta odotetaan se EM-kisoihin asti, kyllä se käy, Mäkelä sadatteli hymyillen kisan jälkeen.

Vaikka todellinen hirmuloikka jäi vielä odottamaan, on 29-vuotiaan loikkaajan tämän kesän tulostaso mykistävää luettavaa. Heinäkuun alusta alkaen Mäkelä on hypännyt yli 14,40:n yhteensä jo neljässä kisassa.

- Tämä on ihana taso. Kun hypyt tippuvat nyt näihin lukemiin, ja tietää että siellä on vielä vähän varastossa lisää, Mäkelä myhäili.

Huippukunnostaan Mäkelä antaa ison siivun kiitosta valmentajalleen Tuomas Salliselle, jonka kanssa on tehnyt yhteistyötä keväästä 2018 lähtien.

- Olen vihdoin löytänyt sellaisen valmentajan, joka tietää mihin pitää keskittyä ja mitä pitää tehdä. Meillä on hirveän hyvä psyykkinen yhteys, koska urheilu ei ole pelkästään fyysistä suorittamista, se on tosi pitkälle myös oikeanlaista psyykkausta. Kun se toimii, tämmöinen on mahdollista.

Mäkelän elämän parhaan kauden ylivoimaisesti tärkeimmät loikat hypätään vajaan parin viikon päästä Münchenissä. Siellä kokenut arvokisahyppääjä yrittää rikkoa seuraavaa lasikattoa.

Tasaisen varmasti arvokisafinaaliin kisoista toiseen hypännyt Mäkelä on sijoittunut loppukilpailuissa jo neljään otteeseen yhdeksänneksi. Se on ollut vuosi vuodelta isompi pettymys - etenkin heinäkuussa, kun karsinnassa oli rävähtänyt oma uusi ennätys 14,48.

Tämän hetken tuloskunnossa on selvää, että onnistuneella finaalihypyllä Mäkelä taistelee tosissaan EM-mitalista. Hän uskoo, että onnistuneeseen finaalisuoritukseen johtavat muutokset on jo tehty. Nyt on kyse vain prosessin viemisestä loppuun.

- Ulkopuolelle näyttää siltä, että jotain pitäisi muuttaa, että onnistuisin finaalissa. Mutta kyseessä on pitkä prosessi, ja muutokset on jo tehty. Nyt pitäisi saada vaan homma toimimaan finaalissa.

- Alkuvaiheessa uraa tavoitteena oli päästä finaalin. Kun se alkoi sujua, tavoitteet siirtyivät finaalissa pärjäämiseen, mikä muutti mentaliteettia, jolla kisaan pitää lähteä. Jos tietää, että oma taso on 14 metriä ja tarvitaan 14,20, pitää koettaa jollakin uudella, koska tietää, että tuttu ei riitä. Mutta nyt kun tietää, että perustaso on tällainen, ei tarvitse tehdä mitään ihmeellistä, että pääsee kolmelle vikalle kierrokselle.

Mäkelän olemuksesta huokuu Joensuun illassa into ja odotus. Hyppy toimii kuin unelma, nyt pitää vain onnistua oikeassa paikassa.

- Nyt on löytynyt tekniikka, joka toimii. Ja kun saan juoksun tulemaan lankulle asti, niin sitten se on pitkällä, Mäkelä lupaa.

Ilta Sanoma
dimanche 7 août 2022 09:13:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.