Bensapumppuihin kiinnittäytyi Elokapinan mukaan sen sote-alan ammattilaisten ja opiskelijoiden ryhmä." /> Bensapumppuihin kiinnittäytyi Elokapinan mukaan sen sote-alan ammattilaisten ja opiskelijoiden ryhmä." />

YLE


Ympäristöliike Elokapina on järjestänyt usean tunnin kestäneen mielenosoituksen lauantaina Helsingissä Teboilin bensa-asemalla Ruskeasuolla.

Poliisin tiedotteen mukaan noin 30 Elokapinan mielenosoittajaa saapui noin kello 13 Helsingin Ruskeasuolla sijaitsevalle Teboilille. He eristivät huoltoaseman polttoainepumput ja estivät siten tankkaamisen. Mielenosoituksesta ei ollut tehty ilmoitusta poliisille ennakkoon.

Elokapina itse kertoi tiedotteessaan, että sen jäseniä oli kiinnittäytynyt Teboilin bensa-aseman pumppuihin.

Poliisi saapui pian mielenosoituksen alkamisen jälkeen paikalle ja antoi poistumiskäskyn mielenosoittajille. Käskyä ei kuitenkaan noudatettu, minkä jälkeen poliisi aloitti neuvottelut mielenosoittajien ja huoltamon yrittäjän kanssa. Poliisin mukaan neuvotteluissa päästiin tulokseen, jonka mukaan mielenosoituksen annettaan jatkua neljään saakka.

Helsingin poliisin viestinnästä kerrottiin STT:lle jo ennen neljää, että mielenosoittajat olivat itse lopettaneet mielenosoituksen ja poistuneet paikalta.

Kulku huoltoaseman myymälään pysyi auki koko mielenosoituksen ajan.

Poliisi kirjaa tapahtuneesta rikosilmoituksen. Rikosnimikkeet ovat pakottaminen ja niskoittelu poliisia vastaan, mutta ne voivat muuttua tutkinnan edetessä.

Elokapinan mukaan bensapumppuihin oli kiinnittäytynyt Elokapinan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten sekä opiskelijoiden ryhmä. He vaativat, että Suomi kiirehtii irtautumistaan kaikista fossiilisista polttoaineista ja luopuu välittömästi kaikista Venäjän fossiilisista polttoaineista.

Perjantaina Elokapina osoitti mieltään laillisesti Jyväskylän MM-rallin yhteydessä. Ralli- ja autoteollisuutta vastaan suunnattu protesti joutui hyökkäyksen kohteeksi, kun kuusi henkilöä ruiskutti vesipyssyillä eläimen ulosteelta haisevaa nestettä mielenosoittajien päälle.

Lue myös:

Jyväskylässä sattui välikohtaus Elokapinan ja vastamielenosoittajien kesken - vesipyssyillä ammuttiin ilmeisesti lietelantaa

Elokapina järjestää mielenilmauksen MM-rallin helikopteriliikenteen keskuksessa - ralliyleisön vastareaktion pelko vaikutti paikkavalintaan

Lankamaan erikoiskoe peruttiin katsojien kurittomuuden takia - AKK:n toimitusjohtaja: "Poikkeuksellista rallien historiassa"

Ympäristöliike Elokapina aikoo järjestää rallikapinan Jyväskylässä MM-rallien aikaan - poliisille ei ole ilmoitettu tapahtumasta

Elokapina pysäytti liikenteen kaksi kertaa tiistaina Helsingin keskustassa - 19 otettiin kiinni

samedi 6 août 2022 20:06:59 Categories: YLE mielenosoitukset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.