Oulun Pridessä on ennätysmäärä vapaaehtoisia sekä yhteistyökumppaneita. Yksi niistä on kaupunki, vaikka 15 valtuutettua ehdottikin yhteistyön lop" /> Oulun Pridessä on ennätysmäärä vapaaehtoisia sekä yhteistyökumppaneita. Yksi niistä on kaupunki, vaikka 15 valtuutettua ehdottikin yhteistyön lop" />

YLE


Oulussa Pride-viikko päättyy lauantaina kulkueeseen. Tapahtuman järjestäjät odottavat, että kulkue voisi kerätä ennätysmäärän yleisöä. Viime vuonna osallistujia oli yli kaksi tuhatta.

Tänä vuonna tapahtuman ajaksi on kuitenkin luvattu kovaa sadetta ja tuulta.

  • Voit katsoa suoraa verkkolähetystä Pride-kulkueesta tästä jutusta kello 12.40 alkaen. Kulkue lähtee liikkeelle kello 13, ja seuraamme sen lähtötunnelmia sekä alun.

Tänä vuonna vapaaehtoisia on ollut ennätysmäärä, samoin yhteistyökumppaneita. Yksi Priden yhteistyökumppaneista on Oulun kaupunki.

Tänä vuonna 15 oululaisvaltuutettua kuitenkin halusi, että Oulu irrottautuisi yhteistyöstä. Valtuutettujen mielestä Pride on poliittinen liike ja kuntalaisten yhdenvertaisuuden kannalta sen puolesta kampanjointi on Oulun kaupungille ongelmallista. Perusteluissa myös todettiin, että herkässä kehitysvaiheessa olevia lapsia ja nuoria olisi suojeltava hämmentäviltä sisällöiltä. Kaupunginhallitus halusi kuitenkin jatkaa yhteistyötä.

Oulu Priden tuottaja Martu Väisänen sanoo, että myös Pride-tapahtuma haluaa turvata lasten ja nuorten turvallisen kasvun ja nimenomaan tukea heitä siinä.

- Ajattelin, että nyt me teemme entistä kovemmin työtä Priden eteen, kun tällaista tulee. Ymmärrän, että ihmisillä on erilaisia kantoja, mutta sitä en ymmärrä, että jonkun mielestä kaikilla ei saisi olla yhdenvertaisia oikeuksia.

Priden puheenjohtaja Minna Pollari sanoo, että valtuustoaloite kertoo siitä, miten Pride-tapahtumalla on edelleen tarve Oulussa.

Pollari mainitsee toisena esimerkkinä poliitikkojen suhtautumisesta myös sen, että Ylivieskassa kaupunginhallitus torppasi valtuustoaloitteen, jossa esitettiin sateenkaariliputusta Oulun Pride-tapahtuman yhteydessä.

Turvallisuutta mietitty, polisiin mukaan osallistujien ei tarvitse pelätä

Tapahtuman järjestelyissä on tänä vuonna entistä enemmän mietitty turvallisuutta. Taustalla on se, että Pride-tapahtumiin on kohdistunut vakavia turvallisuusuhkia muualla maailmalla. Esimerkiksi Oslossa tapahtuma peruttiin kahden hengen vieneen joukkoampumisen takia. Helsingissä taas poliisi esti suunnitelmat häiritä Prideen liittyvää tapahtumaa, jossa drag-artisti oli lukemassa lapsille satuja Oodi-kirjastossa.

Minna Pollarin mukaan etenkin Oslon tapahtumat ovat saaneet monet miettimään turvallisuutta myös täällä, ja ne on huomioitu myös turvallisuussuunnittelussa.

Oulun poliisin mukaan poliisi tiedostaa, että Pride-tapahtumiin voi liittyä mahdollisia turvallisuusriskejä. Poliisin mukaan Pride-tapahtumiin voi kuitenkin täällä mennä turvallisin mielin ja poliisi on varautunut erilaisiin riskeihin.

Oulussa on aiemmin häiritty tapahtumaa varastamalla muun muassa kaupungintalon sateenkaariliput, vuosina 2021 ja 2018.

Oulun Priden teemana ovat tänä vuonna kansainväliset sateenkaarioikeudet. Kulkue lähtee kello 13 Mannerheimin puistosta ja etenee keskustan kautta kohti Hollihaan puistoa puistojuhlaan.

samedi 6 août 2022 15:01:00 Categories: YLE pride-kulkueet

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.