Valioliiga

Pitkään odotettu debyytti huipentui Man Of The Match -pystiin - William Saliba jakoi kunniaa: "Hyvää itseluottamukselle"

Valioliiga - logo Valioliiga 06.08.2022 09:44:43 Toimitus

Tätä nykyä 21-vuotias William Saliba siirtyi virallisesti Arsenaliin jo kolme vuotta sitten. Debyytti Valioliigassa tapahtui kuitenkin vasta kauden 2022-2023 avausottelussa, kolmen erillisen kotimaa Ranskaan suuntautuneen lainan jälkeen. Nähdyn perusteella lisäkannusten hankkiminen Ligue 1:ssä todella kannatti; kuuman topparin esitys oli jääkylmä.

Pelin jälkeen Sky Sportsin Man Of The Match -palkinnon pokannut puolustaja selvisi aksentillaan myös kanavan haastattelusta mukavasti.

- Tuntui hyvältä voittaa ja pitää oma pää puhtaana. Olen odottanut pitkään, mutta teimme tämän minun ensimmäisessä pelissäni täällä, olen siitä hyvin iloinen. Tuntuu hyvältä saada viimein mahdollisuuksia tässä upeassa seurassa. Olen valtavan nälkäinen.

Saliba käänsi puheen toistuvasti pois itsestään, suunnaten valokeilaa koko joukkueeseen.

- Me pelaamme 11 pelaajalla, ja tänään kotiin palasi ryhmä joka oli antanut kaikkensa. Kun pelaamme näin, kaikki menee hyvin. Tämä voitto tekee hyvää itseluottamukselle, toivotaan että pystymme jatkamaan samaan tapaan.

The post Pitkään odotettu debyytti huipentui Man Of The Match -pystiin - William Saliba jakoi kunniaa: "Hyvää itseluottamukselle" appeared first on Valioliiga.com.

Lue myös: Valioliigakauden avausottelu Selhurst Parkilla: Mikel Arteta näki Arsenal-pelaajien olleen "Valmiita, nälkäisiä ja varustettuja voittamiseen tarvittavalla asenteella"

samedi 6 août 2022 12:44:43 Categories: Valioliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.