MTV

Kalle Rovanperä kuittasi huiman tilanteensa kylmänviileästi - "Ei se ollut edes lähellä"

MTV - logo MTV 05.08.2022 23:29:48 Toni Heinonen
Kalle Rovanperällä oli huima vaaratilanne Jyväskylän MM-rallissa perjantaina.

Kalle Rovanperä selvitti kunnialla läpi aurausurakkansa Suomen MM-rallissa perjantaina.

MM-sarjaa murskaavalla erolla johtava Toyota-tähti saapui iltahuoltoon Jyväskylään neljännellä sijalla. Eroa kärkikuljettaja Ott Tänakiin on kertynyt 21 sekuntia, mutta kolmantena ajava tallitoveri Elfyn Evans on vain 1,7 sekunnin päässä.

- Yrkkä oli aika tapissa. Enempää ei olisi oikein voinut tehdä. Välillä riskiä oli enemmän ja välillä vähemmän. Tietyissä kohdissa tiesi, että riskiä voi ottaa. Sitten kun ei voinut, yritin olla ottamatta, Rovanperä jutteli päivän päätteeksi.

Rovanperä otti yhden riskin perjantain viimeisellä erikoiskokeella. Toyota GR Yaris Rally1 -auton perä kävi hieman ojan puolella, ja samalla kartanlukija Jonne Halttusen ääni kohosi oktaavia korkeammalle kabiinissa. Rovanperän kasvoille kohosi puolestaan leveä hymy tapahtuman jälkeen.

Suomalaiskuski kuittasi tilanteensa kylmänviileästi saavuttuaan huoltoalueelle.

- Ei se ollut edes lähellä. Katsoin nuotilla sen ojan, että sinne voi mennä, Rovanperä sanoi.

Rovanperä on tiukasti mukana ainakin palkintosijakamppailussa, kun kisasta on ajamatta kaksi päivää. Sarjan kärkinimi epäili, että Tänakin saavuttaminen voi kuitenkin olla tekemätön paikka, sillä nopeilla sorateillä on vaikeaa tehdä isoja eroja.

- Mutta aina toki yritetään loppuun asti. Huomenna nähdään, onko paremmalta lähtöpaikalta mahdollisuuksia tehdä eroja. Olemme kuitenkin kaikki (kärkikuljettajat) aika samoilla paikoilla.

Rovanperän tallikaveri Esapekka Lappi kävi perjantaina tiukkaa vääntöä Tänakia vastaan. Lappi starttaa lauantain erikoiskokeille toiselta sijalta vain 3,8 sekunnin päässä Hyundain virolaiskuljettajasta.

Lappi ajoi perjantain päätteeksi kolme perättäistä pohja-aikaa.

- Tosi vahva ja tasainen suoritus. Ei ollut mitään mokia eikä tilanteita. Aamulla ajoimme ehkä vähän hiljempaa, mutta ihan hyvää kyytiä.

- Iltapäivällä nostimme hieman kyytiä, mutta tuntui, ettei silti olla vielä rajoilla. Hyvä näin. Auto pelaa erittäin hienosti, kaikki natsaa, ja yleisöä on ihan sairaasti, Lappi niputti.

Lauantaina Suomen MM-rallissa ajetaan kisan pisin päivä, johon sisältyy 150 erikoiskoekilometriä.

Katso Kalle Rovanperän tilanne ja kartanlukija Jonne Halttusen reaktio pääkuvan videolta. Alla Esapekka Lapin kartturin Janne Fermin innostunut reaktio Lapin pohja-aikaan.

samedi 6 août 2022 02:29:48 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.