Ilta Sanoma

Hovioikeuden tuomari Eero Nikkarinen kutsui Lapin yliopiston prosessioikeuden professori Mikko Vuorenpäätä äärioikeistolaiseksi.

Hovioikeuden tuomari Eero Nikkarinen syytti Lapin yliopiston prosessioikeuden professori Mikko Vuorenpäätä äärioikeistolaiseksi.

Hovioikeuden tuomari Eero Nikkarinen syytti Lapin yliopiston prosessioikeuden professori Mikko Vuorenpäätä äärioikeistolaiseksi. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Hovioikeuden tuomari Eero Nikkarisen somekirjoitusten selvittäminen on edelleen kesken Helsingin hovioikeudessa. Asia pyritään käsittelemään mahdollisimman joutuisasti, mutta kesken oleva lomakausi voi vaikuttaa asian käsittelyyn, kertoi Helsingin hovioikeuden kansliapäällikkö Hanna Nikkilä sähköpostilla Ilta-Sanomille perjantaina.

Nikkilä sanoo, että yleisellä tasolla tuomarin toiminnan selvittäminen alkaa tuomarin kuulemisella ja mahdollisten lisäselvitysten hankkimisella. Hovioikeus arvioi tarpeen mahdollisille jatkotoimille tuomioistuinlain ja valtion virkamieslain perusteella.

- Hovioikeus ei ole toistaiseksi aiemmin joutunut puuttumaan henkilöstöönsä kuuluvien twiittailuun, Nikkilä kertoo.

Lue lisää: Hovioikeuden tuomari haukkui professoria tenukepiksi - hovi­oikeus aikoo ryhtyä "tarvittaviin toimiin"

Helsingin hovioikeuden tuomarina toimiva Nikkarinen haukkui aiemmin tällä viikolla Lapin yliopiston prosessioikeuden professori Mikko Vuorenpäätä "kusisaappaaksi" ja "tenukepiksi" ja äärioikeistolaiseksi. Lisäksi Nikkarinen syytti Vuorenpäätä rasististen ja misogyynisten twiittien kirjoittamisesta.

Ilta-Sanomat tavoitti Nikkarisen tiistai-iltana. Tuolloin hän ei perääntynyt sanomisissaan.

- Siis enhän minä twiitannut railakkaasti, vaan tämä Lapin prosessioikeuden professori, Nikkarinen totesi.

Vuorenpää ei halunnut keskiviikkona kommentoida asiaa mitenkään.

Ilta Sanoma
vendredi 5 août 2022 19:22:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.