Ilta Sanoma

Kai Tarkiaisen mukaan erikoiskoe 5 oli pakko perua turvallisuussyistä.

Kalle Rovanperä on Suomen MM-rallin vetonaula.

Kalle Rovanperä on Suomen MM-rallin vetonaula. Kuva: HANNU RAINAMO / LEHTIKUVA

JYVÄSKYLÄ

Jyväskylän MM-rallin erikoiskoe viides erikoiskoe, Lankamaa 2 peruttiin perjantaina iltapäivällä, kun katsojat eivät noudattaneet heille annettuja ohjeita sallituista katselupaikoista. Kerta on tiettävästi ensimmäinen sitten vuoden 1986, kun Jyväskylässä perutaan erikoiskoe turvallisuussyistä.

Päätöksen erikoiskokeen perumisesta teki kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen kansainvälisen autoliiton FIAn turvallisuusdelegaatin Michele Moutonin suosituksesta.

- Siellä oli niin levotonta, että emme uskoneet, että pätkä pystytään ajamaan turvallisesti läpi. Väkeä oli esimerkiksi ulkokurveissa kielletyillä alueilla, Tarkiainen sanoi Ylen Ralliradion haastattelussa.

Ralliperjantain aikana katsojia on ollut liikkeellä poikkeuksellisen paljon. Jo torstai-illan kaupunkierikoiskoe Harju rikkoi järjestäjien mukaan yleisöennätyksensä 19?500 katsojalla. Se sujui ongelmitta, mutta metsän siimeksessä Suomessa perinteisesti hyvin pysynyt kuri alkoi höltyä.

Päätöksenteossa hyödynnettiin myös kameratekniikkaa. Ennen kisakuskeja erikoiskokeet läpi ajavissa autoissa on kamerat varsinaisten ralliautojen tavoin.

Ensimmäisenä pätkälle lähtenyt Kalle Rovanperä ehti startata, mutta hänet määrättiin siirtymään siirtymänopeuteen kesken kilvanajon. Muut autokunnat ajoivat Lankamaasta Harju 2:lle vaihtoehtoista reittiä.

- Kalle lähti liikkeelle, katsottiin pari kilometriä ja todettiin, että homma on taas levinnyt ja ihmisiä on jälleen väärissä paikoissa, Tarkiainen kertoi.

Esimerkiksi Etelä-Euroopan maissa katsojien käytöksen vuoksi perutut erikoiskokeet eivät ole lainkaan harvinaisia, Suomessa moinen on suorastaan ennenkuulumatonta. Tarkiaisen mukaan vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut.

- Ei hävetä, en epäröi tehdä samanlaista päätöstä uudelleen, jos on tarvetta.

Ilta Sanoma
vendredi 5 août 2022 17:50:00 Categories: Ilta Sanoma Ralli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.