Pyhtään kunta haluaa houkutella länteen suuntaavat maksukykyiset veneilijät myös Suomenlahden itäiseen osaan. Suosittu kesäpaikka Kaunissaari voi" /> Pyhtään kunta haluaa houkutella länteen suuntaavat maksukykyiset veneilijät myös Suomenlahden itäiseen osaan. Suosittu kesäpaikka Kaunissaari voi" />

YLE


Ukrainan sota on tuonut takaiskun Pyhtään kunnan suunnitelmiin houkutella Kaunissaareen maksukykyisiä veneilijöitä.

- Jotta Kaunissaareen saataisiin uutta asiakaskuntaa ja isompia veneitä, palveluja pitää parantaa, sanoo Pyhtään tekninen johtaja Janne Kaulio.

Kunta etsi kumppania Kaunissaareen jo kaksi vuotta sitten. Silloin löydettiin sijoittaja. Tämä kuitenkin vetäytyi sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan.

- Kaunissaari on nyt kuin tyhjä taulu. Nyt olisi hyvä hetki lähteä rakentamaan lähes puhtaalta pöydältä koko satama-aluetta ja palveluita sinne.

Vene ja saaristomaisemaa punaisena rakennuksineen kauniina kesäpäivänä.
Kaunissaari on veneilijöiden suosima retkikohde, ja saaressa on paljon kesäasukkaita.Maija Tuunila / Yle

Kaulio kehuu Kaunissaaren hienoja maisemia ja ainutlaatuista saaristolaiskylää. Kunta toivookin, että saareen saataisiin toimija, joka alkaisi investoida saareen ja kehittää sitä kokonaisena.

- Saaresta puuttuu saunoja, laadukkaampia ravintolapalveluja ja kokouspalveluja.

Kaulion mukaan tulevat palvelut eivät kilpailisi nykyisten palvelujen kanssa, vaan ne toimisivat yhdessä. Esimerkiksi markkinointia voitaisiin tehdä yhdessä, jolloin siihen saataisiin enemmän voimaa.

Kaulio toivoo, että tuleva sijoittaja myös brändäisi Kaunissaaren uudelleen.

- Olemme hakeneet inspiraatiota esimerkiksi Nauvosta, jossa on suppilautojen ja pyörien vuokrausta, vaatekauppoja ja ravintoloita.

Pyhtään kunta ei ole vielä käynnistänyt uudelleen sijoittajan hakua, mutta lähiaikoina mietitään strategiaa. Kaulio uskoo, että sijoittaja löytyy.

Kauppias: Uudet yrittäjät tervetulleita

Kaunissaaressa kauppaa pyörittävä Ville Laakso sanoo, että uudet yrittäjät ovat tervetulleita. Uudet rakennelmat tuskin pilaisivat idyllistä maisemaa.

- Varmaan kunnan kaavoittaja pitää huolen, että se mitä tänne rakennetaan, sopii maisemaan täydellisesti, Laakso sanoo.

Kauppias seisoo kauppahyllyjen edessä.
Maija Tuunila / Yle

Saaren kesäasukas Sanna Turoman mielestä kunta suunnittelee liikaa veneilijöiden näkökulmasta.

- Onhan se selvää, että veneilijät ovat tottuneet korkeaan palvelutasoon. Mutta satamaa on kehitetty jo valtavasti, ja minusta tämä paikka on ihanteellinen tällä hetkellä. Toivoisin, että kunta ajattelee tätä kaunista saarta ja sen herkkää maastoa.

Myös ympärivuotinen asukas Arja Suhonen on sitä mieltä, että kovin paljon ei ole varaa lisätä matkailijoiden määrää.

- Täällä on jo liikaa turisteja, ja kapasiteetti ei riitä palvelemaan kaikkia. Mutta luotan saaren yrittäjien mielipiteisiin kehittämisestä.

Nainen rakennuksen edessä, joss on
Kaunissaaressa ympärivuotisesti asuva Arja Suhonen hoitaa muun muassa saaren kirjastoa.Maija Tuunila / Yle

Kaunissaaren aallonmurtaja toimii nyt

Kaunissaareen sataman aallonmurtaja uusittiin, koska kaksi vuotta sitten rakennettu aallonmurtaja ei veneilijöiden mielestä ollut riittävän hyvä.

Suuaukosta kaakkois- ja etelätuulella aalto tuli sisään satamaan, ja veneilijöiden mukaan aallot heiluttivat venettä liikaa. Veneissä ei esimerkiksi voinut nukkua.

Kivinen aallonmurtaja purjevenesatamassa, merellinen maisema kauniina kesäpäivänä.
Tältä näyttää uudistettu aallonmurtaja.Maija Tuunila / Yle

Viime keväänä asiaa korjattiin. Sinne asennettiin koko sisääntuloväylän mittainen, 140 metriä pitkä aallonvaimenninlaituri.

Lisäksi satama-altaan pohjukkaan asennettiin virtausputket.

Janne Kaulion mukaan uudistettuun aallonmurtajaan on oltu tyytyväisiä.

- Näillä toimenpiteillä tilanne on saatu parannettua, eikä meille ole tullut valituksia aallokosta.

Pariskunta valkoisessa veneessä iloisina, halaavat toisiaan.
Haminalaiset Kristiina ja Juho Metsänen ovat tottuneita veneilijöitä. Maija Tuunila / Yle

Haminalaiset veneilijät Kristiina ja Juho Metsänen ovat käyneet veneellään Kaunissaaressa useita kertoja. Heidän mielestään entinenkään aallonmurtaja ei ollut kovin huono.

- Veneillessä kuuluukin keikkua. Mutta nyt tämä on kyllä hieno, ei tuulesta ole tietoakaan.

Juho Metsänen kuitenkin arvoistaisi palvelutason korotaamista esimerkiksi kahvilatarjoilun suhteen.

- Ravintolapalvelut ja suihkut ja kaikki ovat oikein hyvät. Mutta aamukahvin saa vasta kymmeneltä. Niin pitkään ei jakseta nukkua.

Voit keskustella aiheesta 6.8. kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Pyhtää etsii yhteistyökumppania Kaunissaareen - tarkoituksena kehittää satama-aluetta

Kotkan saaristoliikenteeseen mahtuisi enemmänkin matkailijoita kyytiin - Kaunissaari on suosituin kohde

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki kotka@yle.fi.

vendredi 5 août 2022 17:42:05 Categories: YLE vierasvenesatamat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.