MTV

Keski-Eurooppa roihuaa lähes 40 asteen helleaallossa - maastopalot voivat jatkua syyskuuhun asti: Ammusvarasto sytytti metsän tuleen Berliinissä

MTV - logo MTV 05.08.2022 13:44:44 Jani Rolamo

Keski- ja Etelä-Euroopan maastopalot jatkuvat yhä. Maastoa palaa muun muassa Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Portugalissa ja Kreikassa.

Keski-Eurooppaa koetteleva, lähes 40 asteen helleaalto ja sen aiheuttama rutikuiva aluskasvillisuus edesauttaa palojen syntyä. Useassa paikassa metsiä epäillään sytytetyn kumminkin tahallaan. 

EU:n tutkimusyksikön mukaan tämän kesän maastopalot ovat jo nyt toiseksi suurimmat unionin historian aikana, mastoa on palanut kaikkiaan kahdessatoista maassa jo yli 600 000 hehtaaria. 

Palojen uskotaan voivan jatkua syyskuulle saakka. 

Saksassa maastopaloja on muun muassa Brandenburgissa ja Saksan ja Tshekin rajalla. 

Berliinin lähellä Grünewaldin metsässä räjähti eilen poliisin ammusvarasto. Räjähdys sytytti suositun ulkoilualueen metsän tuleen lähes kahden hehtaarin alueelta. Varastossa oli muun muassa yli 25 000 kiloa toisen maailmansodan aikaisia ammuksia.

Poliisi ja palomiehet joutuivat odottamaan yön yli kilometrin päässä räjähdysten laantumista, ennenkuin pääsivät paikalle sammutustöihin. Läheinen moottoritie suljettiin kokonaan.

Maastopalojen takia kymmenet tuhannet ihmiset Keski- ja Etelä-Euroopassa ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan. 

Maastopaloja on saatu rajattua hyvin, mutta niitä syttyy jatkuvasti lisää. Tutkijat ovat varoitelleet ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista hellekausista vuosia, mutta varoituksiin ei ole reagoitu riittävästi. Paloihin ja kuumuuteen on varauduttu heikosti ja sammutuskalustoa ei ole riittävästi.

Katso kuvaa ammusvaraston räjähdyksestä ja sammutustöistä ylhäältä.

vendredi 5 août 2022 16:44:44 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.