Ilta Sanoma

"Isillä oli pari kassia juotavaa mukana, mutta lapsilla ei ollut vaatteita, saati mitään muutakaan. Päättivät jäädä koko viikonlopuksi."

"Vieras pyysi alkuun punaviiniä ja saunaan olutta", lukija kuvailee mökillään käynyttä yllätyskävijää. Kuva: Colourbox

Mökkilokit, nuo kutsumatta vapaa-ajanasunnoille pöllähtävät vieraat ovat osalle mökkeilijöistä täysin tuntematonta porukkaa. Toisille mökkilokit ovat taas hyvinkin tuttu, ja hyvinkin rasittava riesa.

Käytännössä lokkeilu tarkoittaa usein sitä, että vierailija tulee yllätyskäynnille mökille, ja vieläpä ilman tuliaisia. Jos kesämökki sijaitsee kaukana palveluiden ääreltä, voi tilanne muodostua hankalaksi. Toisinaan kutsumattomat vieraat viihtyvät mökillä päiväkausia.

Ilta-Sanomien lukijat kertovat kokemuksiaan kesämökkiensä vieraista, joiden kanssa kaikki ei mennyt putkeen.

Vieraat ovat usein tervetulleita mökille, mutta jos paikalle pelmahdetaan täysin yllättäen, voi oma loma mennä pilalle.

Lukijoilla oli yllättävistä mökkivieraista monenlaisia kokemuksia.

-Me menimme yhtenä kesänä saareen mieheni kanssa kaksistaan. Istuin töiden jälkeen kuin prinsessa lepotuolissa auringonlaskusta nauttien. Mies ojensi minulle jääkylmää samppanjaa ja grillasi herkkuja. Ajattelin, että voiko elämä enää ihanammaksi muuttua.

No, samalla ukon kännykkä soi ja hän vastasi siihen miettimättä sen kummempia. Viinaan menevä kaveri soitti ja kysyi, voiko mies hakea hänet ja lapsensa vastarannalta veneellä. Vastarannalle oli suora näköyhteys, joten emme voineet keksiä tekosyytä.

Siihen loppui se idylli, kun kaitsin kaverin lapsia. Isillä oli pari kassia juotavaa mukana, mutta lapsilla ei ollut vaatteita, saati mitään muutakaan. Päättivät jäädä koko viikonlopuksi.

- Ystäväni pitää sopivana sitä, että hän päättää, milloin voi tulla tuttujen mökille. Yhtenä kesänä hän antoi lapsensa sotkea joka paikan ja nauroi vain. Nykyään en ole hänen kanssaan tekemisissä. Toiset eivät tajua olla hienotunteisia. Aina pitäisi sopia tulla, kun lokille sopii.

"Sauna ja ruoka voisivat olla kuulemma valmiina", yksi lukijoista kertoo. Kuva: Colourbox

Kun vieraat tulevat mökille, emännillä ja isännillä ei yleensä tekeminen lopu kesken. Sitä sun tätä toivovat vieraat olivat lukijoille tuttuja.

- Tämän kesän lokkeilijat ovat olleet omaa luokkaansa. Yksi sukuloi meidän suunnilla. Aiemmin hänellä oli ollut kahvipaketti mukanaan, nyt ei sitäkään. Ilmoitti etukäteen monelta saapuu. Sauna ja ruoka voisivat olla kuulemma valmiina. Vieras pyysi alkuun punaviiniä ja saunaan olutta.

Ruoka ja juoma maistuivat. Onneksi hän lähti aamulla, mutta pyysi vielä aamupalan kuudeksi.

- Tutut tulivat "sattumalta" mökin pihaan, kun ajoivat siellä päin. Heidän mökkinsä oli oikeasti Saimaan takana, sata kilometriä itään päin.

Kohta tulikin selväksi mitä olivat vailla: sähkötyökaluja, jiirisirkkeliä, akkukonetta jne.

Tuli tyrmistys ja kauhistus, kun totesin, että tarvitsen ne itse. Olinkin raahannut ne paikalle lattian ja seinien runkotöitä varten.

Eivät ole sittemmin ajaneet satoja kilometrejä paikalle "sattumalta".

Osa vieraista suorastaan vaatii syötävää ja palveluksia.

Osa vieraista suorastaan vaatii syötävää ja palveluksia. Kuva: Colourbox

Käytöstavat voivat olla joiltakin täysin hukassa, kertovat lukijat.

- Yllätysvieraat tulivat mökille, "kun ohi kuljettiin ja päätettiin pistäytyä kahvilla". Kun isäntä oli keittämässä kahvia, vieras korkkasi kossupullon ja totesi, että pitää jäädä yöksi, kun kumpikaan vieraista ei ole ajokuntoinen. Tätä "ajokuntoa" riitti seuraavat kaksi päivää. Sen jälkeen lähdimme viemään vieraita kotiin, että pääsimme heistä eroon.

- Eräs serkkuni oli oikea riesa. Hän tunki jopa itsekseen mökille, eikä koskaan tuonut edes sitä kahvia. Pahinta oli, kun hän vailla mitään rakennuskokemusta rupesi remppaamaan mökkiä ja ulkorakennuksia. Tietysti jokainen homma meni väärin. Laitoimme mökin vuokralle ja varoitimme vuokraajaa tästä serkusta.

Oli kuulemma serkun ilme ollut hyvä, kun ei vastassa ollut tuttua naamaa. Mutta yöksi oli kuitenkin meinannut jäädä.

Vinkit

Ilta-Sanomien lukijat jakavat myös vinkkejään yllätysvieraiden karkottamiseksi.

- Aina kun kutsumattomia vieraita tulee, on työpäivä edessä: kaivatan ojaa tai raivaan pusikoita. Pyydän heitä kaveriksi töihin ja teen aamusta iltaan hommia. Eivät viihdy vieraat pitkään, kun mainitsen, että huomenna jatketaan hommia.

- Hankimme vapaa-ajanpaikan Itä-Suomesta rajavyöhykkeen saaresta. Ei ole ollut yllätysvierashuolia.

- Vain pieni omaisten piiri tietää, missä vapaa-aikaamme vietämme. Kerran kyläkauppiaalta oli kysytty, tiedetäänkö kaupalla, missä tämänniminen mökki on. Ei tiennyt, kun olin pyytänyt, ettei kerrota missä asumme, jos joku kysyy.

- Sanomme, että "olette kyllä tervetulleita, mutta meillä on ruokaa jäljellä vain itsellemme. Käykää nopeasti kaupassa ja tulkaa takaisin, pystytämme teltan sillä välin teille. Onhan teillä makuupussit?"

- Anna lautaset koiran nuoltavaksi ja nosta ne suoraan kaappiin. Kehu, miten kätevää tiskaaminen Murren kanssa on. Kyllä kyläilyt vähenevät.

- Omaisen mökillä kävi pari sukulaista kuin omallaan. Käynnit loppuivat, kun he loukkaantuivat yhdestä murjaisemastani vitsistä. Mökin omistajakin oli tästä helpottunut, kun ei ollut kehdannut itse sanoa mitään.

- Ilmoitan, että olemme mökillämme vain omalla porukalla. Jos vetävät herneen nenään, niin siinähän vetävät. Sama kuinka läheisiä sukulaisia tai kavereita ovat.

- Yllätysvieraat eivät kauaa meidän mökillä hilluisi. Konsteja karkottamiseen: "Minäpä lähden tästä kalaan, pilkkokaapa puita, kantakaa vedet saunaan samalla. Sauna pitää pestä ensin toki, ja matot voisi piiskata, imuroida ja ikkunoiden pesu ei haittaa. Kaapissa on ruokaa, tehkää kunnon ateria siitä, jos onnistuu."

- Minulla oli aikoinaan mökillä aina muutaman kuution kasa soraa pihassa ja perämetsässä risusavottaa. Soran lapioinnin ja risujen keräämisen jälkeen kukaan ei tullut kutsumatta mökkeilemään.

Kutsumattomia vieraita, yllätyksiä riistakamerassa, erikoiset mökkinaapurit... Kerro uskomattomin mökkikokemuksesi alla kommenteissa!

Ilta Sanoma
vendredi 5 août 2022 14:32:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.