MTV

Suomi jakautuu kahteen osaan: Osassa maata jopa 30 asteen helteet, länsirannikolla ja Pohjanmaalla voi sataa kaatamalla ja ukkostaa

MTV - logo MTV 05.08.2022 09:59:41 Tommi Forsman

Tänään maan etelä- ja keskiosissa sekä idässä paistatellaan jopa 30 asteen helteissä. Samaan aikaan runsaat sateet ja ukkoset seisahtuvat länsirannikolla ja Pohjanmaalle.

Sademäärät tulevat olemaan tulevan illan ja yön aikana etenkin Pohjanmaalla runsaita.

- Yleisesti voi tulla 20 milliä, mutta paikallisesti jopa kaksinkertaiset lukemat, MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo.

Meteorologin mukaan myös paikallinen tulviminen on mahdollista, jos voimakas sadealue osuu asutuskeskusten kohdalle.

- Sateiden edustalla vaeltaa paikallisia, rajujakin ukkosia.

Idempänä on poutapäivä ja selvät hellelukemat. Myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa saadaan runsaita sateita.

- Lapissa on viileämpää ja rauhallisempaa sekä aika paljon pilvisempää. Heikkoja sateita saadaan monin paikoin.

Lauantaina sateet liikkuvat itään ja Pohjois-Karjalassa lämpötila voi vielä kohota hellelukemiin.

- Sadealue siirtyy aika nopeasti Venäjälle ja jäljelle jää viileämpää ilmaa. Sunnuntaina on ihan kelpo kesäpäivä.

vendredi 5 août 2022 12:59:41 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.