Orbán on herättänyt kesän aikana huomiota muun muassa rasistisella puheellaan, jossa hän sanoi, ettei eurooppalaisten pidä sekoittua ei-eurooppal" /> Orbán on herättänyt kesän aikana huomiota muun muassa rasistisella puheellaan, jossa hän sanoi, ettei eurooppalaisten pidä sekoittua ei-eurooppal" />

YLE


Unkarin pääministeri Viktor Orbán sanoi torstaina kunniavierailullaan Yhdysvaltain konservatiivien CPAC-konferensissa Texasissa, että "globalistit voivat kaikki mennä helvettiin".

Orbánon kokouksessa luomassa siteitä Yhdysvaltain oikeistoon ja ehdottamassa yhteistyötä ja koordinaatiota globaalin oikeiston kesken.

Puheessaan Orbán lisäksi ilmoitti Unkarin olevan "progressiivisten ja liberaalien päivittäisen saarron kohteena". Pääministeri ilmoitti myös olevansa maanosansa ainoa siirtolaisvastainen poliittinen johtaja.

Orban on herättänyt kesän aikana huomiota tukemalla Ukrainaan hyökännyttä Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia sekä rasistisella puheellaan, jossa hän sanoi, ettei eurooppalaisten pidä sekoittua ei-eurooppalaisten kanssa.

- Me [unkarilaiset] emme ole sekarotuisia, emmekä halua muuttua sekarotuisiksi, pääministeri laukoi Romaniassa heinäkuussa.

Yksi Orbánin lähimmistä neuvonantajista erosi puheen vuoksi. Hän luonnehti sitä puhtaan natsistiseksi ja piti mahdottomana hyväksyä Orbánin kommentteja jopa kaikkein verenhimoisimpien rasistien standardien mukaan.

Texasissa Orbán korosti, että Unkarissa on nollatoleranssi antisemitismin ja rasismin suhteen.

Orbánin mukaan häneen kohdistuvat syytökset ovat valeuutisia eli "fake news" ja niitä levittävät tahot ovat "idiootteja".

Myös Orbánia ihailevan Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin odotetaan puhuvan konferenssissa.

Lisää aiheesta:

Unkarin Orbán erotteli rotuja sekoittavan Euroopan ja etnisesti eurooppalaisen Euroopan - lähiliittolainen erosi ja juutalaisyhteisöt tuomitsivat puheen vaarallisena

vendredi 5 août 2022 06:31:06 Categories: Viktor Orbán YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.