Ilta Sanoma

Yhdysvaltojen mukaan Kiina on ylireagoinut ja käyttänyt Nancy Pelosin vierailua verukkeena toimilleen Taiwaninsalmen alueella.

Kiina laukaisi torstaina sotaharjoituksissaan ohjuksia. Kuvankaappaus videolta.

Kiina laukaisi torstaina sotaharjoituksissaan ohjuksia. Kuvankaappaus videolta. Kuva: Liu Fang / ZUMA / MVPhotos

Yhdysvallat tuomitsee Kiinan toiminnan Taiwanin alueella.

Kiina laukaisi torstaina 11 ballistista ohjusta sotaharjoituksessaan, ja neljä näistä lensi Taiwanin yli. Viisi ohjusta lensi Japanin talousvesille.

Pentagonin tiedottaja John Kirby kutsui Kiinan päätöstä "vastuuttomaksi". Hänen mukaansa Kiinalta on odotettavissa vielä lisää reaktioita lähipäivinä. Yhdysvaltain edustajainhuoneen puheenjohtajan Nancy Pelosin vierailu Taiwanissa on kiristänyt kolmen maan välejä.

- Kiina on päättänyt ylireagoida ja käyttää [Pelosin] vierailua verukkeena lisätä provosoivaa sotilaallista toimintaa Taiwaninsalmen alueella, Kirby totesi.

Kiinan näkemyksen mukaan Taiwan kuuluu Kiinalle.

Pentagon on käskenyt Yhdysvaltojen Ronald Reagan -lentotukialusta jäämään tarkkailemaan tilannetta. Aluksen kotisatama on Japanissa, mutta se on ollut torstaina Taiwanin tuntumassa.

Kirby toteaa, että Yhdysvallat on toiminut läntisen Tyynenmeren alueella jo vuosikymmenien ajan eikä tätä toimintaa voida kansainvälisten lakien puitteissa estää.

Yhdysvallat sanoo pyrkineensä rauhoittelemaan tilannetta. Maa kertoo lykänneensä omaa ohjuskoettaan, jotta se välttäisi jännitteitä kärjistymästä enempää.

Yhdysvaltojen oli tarkoitus tehdä Minuteman III -ohjukselle rutiininomainen testaus tällä viikolla. Uutta testauspäivää ei ole vielä kerrottu.

Asiasta uutisoivat uutistoimistot Reuters ja AFP.

Ilta Sanoma
vendredi 5 août 2022 03:28:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.