Heinäkuussa Panssariprikaatissa Parolannummella kirjattiin 53 koronatartuntaa. Viime vuodet aikaistivat puolustusvoimien koulutuksen uudistamista" /> Heinäkuussa Panssariprikaatissa Parolannummella kirjattiin 53 koronatartuntaa. Viime vuodet aikaistivat puolustusvoimien koulutuksen uudistamista" />

YLE


Maskit ja korostettu hygienia ovat edelleen käytössä Panssariprikaatissa Hattulan Parolannummella koronan vastaisessa taistelussa. Vaikka koronatilanne on Panssariprikaatissa suhteellisen hyvällä tasolla, rajoitukset jatkuvat, ettei tilanne huonone.

- Kipeänä olemisesta pidetään tiukempaa seulaa ja eristetään tarvittaessa, jos tulee pieniäkin oireita, sanoo Panssariprikaatin 2. panssarihuoltokomppanian kouluttaja, ylikersantti Lassi Leivo.

Korona-aika on vaikuttanut varusmiesten koulutukseen siten, että on pidetty enemmän ryhmäkohtaisia ja yksilöllisempiä koulutuksia. Koulutusajat ovat olleet pidempiä ja niitä on rytmitetty enemmän kuin normaalisti. Tällä on varmistettu, ettei tule ristikkäisyyksiä ja altistumisia koronalle.

Panssariprikaatin toisen panssarihuoltokomppanian kouluttaja ylikersantti Lassi Leivo taustallaan varusmiehiä harjoittelemassa kaasunaamarin käyttöä.
Panssariprikaatin 2. panssarihuoltokomppanian kouluttaja, ylikersantti Lassi Leivo taustallaan heinäkuussa saapuneita alokkaita harjoittelemassa kaasunaamarin käyttöä.Harri Oksanen / Yle

- Koulutus 2020 -uudistus olisi tuonut jo alunperin enemmän ryhmäkohtaisia koulutuksia ja nyt koronan rajoitusten takia pääsimme aloittamaan suoraan sen tyylisesti, Leivo toteaa.

Heinäkuun saapumiserässä on päästy normaaliin jaksotteluun. Nyt Panssariprikaatissa ollaan viikko kasarmilla ja viikonloppulomat ja iltavapaatkin ovat käytössä jopa yksikkökohtaisesti. Aikaisemmin varusmiehet olivat neljä viikkoa palveluksessa yhtäjaksoisesti. Sitä seurasi kahden viikon vapaat. Entä jos koronatilanne pahenee syksyllä?

- Käskyorganisaatiossa on helppo lähteä vanhoihin rajoitustoimenpiteisiin. Tiukennetaan hihnaa niinsanotusti, toteaa Leivo.

Koronan vuoksi käyttöön otetusta korostetusta eristämisestä on ollut hyviä kokemuksia ja käytäntö pysyy todennäköisesti myös jatkossa.

Korona-arki löi kasvoille

Tammikuussa 2022 palvelukseen astunut, nykyisin alikersantti Samu Markus, kertoo apukouluttajien ja kouluttajien hoitaneen hommat hyvin. Koronatilanne eli kokoajan ja tilanteet muuttuivat nopeasti, mutta kaikki meni mallikkaasti.

- Kun tulimme tänne, en tiennyt yhtään millaista korona-arki on. Kyllä aika kovasti löi kasvoille, kun saimme tietää, että heti kiinni neljä viikkoa ekalla kerralla, Markus muistelee.

Panssariprikaatin toisen panssarihuoltokomppanian alikersantti Samu Markus taustallaan alokkaita harjoittelemassa kaasunaamarin käyttöä.
Alikersantti Samu Markus ei muista tarkkaa päivää siviiliin pääsystä, mutta noin 130 päivää on vielä palvelusta jäljellä.Harri Oksanen / Yle

Nyt arki varuskunnassa on normalisoitunut vähän. Pahimpaan korona-aikaan koulutukset pidettiin tupakoossa, nyt harjoituksia on päästy tekemään joukkueena.

- Toivottavasti saamme normalisoitua vielä lisää rajoituksia, että pääsisimme tekemään harjoituksia vielä isommassa koossa, toivoo Markus.

Jaksaa pitää, vaikka ei tuntuisi siltä

Heinäkuun saapumiserässä Parolannummella palveluksen aloittanut Aatu-Eemeli Soininen kertoo intin lähteneen käyntiin omasta mielestä mallikkaasti.

- Onhan tämä aikalailla rankkaa, mutta eihän tämän mitään kauhean kivaa kuulu olla, kun on maanpuolustus kyseessä, Soininen aprikoi.

Fyysisesti tulee välillä sellaisia hetkiä, ettei millään meinaisi jaksaa.

- Pitää vaan jaksaa, vaikka aina ei tuntusi siltä.

Panssariprikaatiin heinäkuun 2022 saapumiserässä palvelukseen astunut alokas Aatu-Eemeli Soininen taustallaan varusmiehiä harjoittelemassa kaasunaamarin käyttöä.
Heinäkuussa palveluksen aloittanut Aatu-Eemeli Soininen aikoo jatkaa aliupseerikoulutukseen. Harri Oksanen / Yle

Kehuja saavat pätevät alikersantit ja kouluttajat.

Soininen on kuullut aikaisemmilta saapumiseriltä korona-ajan palveluksesta ja kertoo, että tilanne vaikuttaa nyt aika normaalilta. Kiinniolot ovat lyhyempiä ja lomat ja iltavapaat käytössä.

- Oikeastaan itselle vaikuttaa vain se, että huolehtii korostetusta käsihygieniasta ja käyttää maskia, hän sanoo.

Entä jatko, kun alokasaika päättyy?

- Kyllä aliupseerikoulutukseen meinasin. Aselajista en ole vielä ihan varma, mutta vuoden meinasin olla.

jeudi 4 août 2022 22:40:44 Categories: YLE koronavirus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.