Ilta Sanoma

Kehonkielen asiantuntija Sami Sallisen mielipuuhaa on tarkkailla treffeillä olevia ihmisiä. Muutama ele narauttaa heti sen, tapaako pari ensimmäistä kertaa - ja sen, kiinnostavatko toisen jutut oikeasti.

Kun yhteys löytyy, tavaroita siirretään pois pöydältä.

Kun yhteys löytyy, tavaroita siirretään pois pöydältä. "Se on alitajuinen signaali siitä, että haluan, että sinun ja minun kommunikaation välissä ei ole mitään", asiantuntija sanoo. Kuva: Shutterstock

Me Naiset julkaisee uudelleen kiinnostavimpia juttujaan. Tämä on yksi niistä.

Mitä jos voisit päätellä, onko joku henkilö kiinnostunut sinusta sillä tavalla? Kuinka helppoa lähestyminen silloin olisikaan?

Se on hyvinkin mahdollista, sillä viestimme fyysistä- ja seksuaalista kiinnostustamme monin tavoin sanattomasti, sanoo kehonkielen asiantuntija Sami Sallinen. Hän on työskennellyt yli 30 vuotta haastavien vuorovaikutustilanteiden parissa, muun muassa rikospoliisin huumeyksikössä.

- Yleistyksiä on vaikea tehdä, koska persoonat ovat erilaisia. Jotkut ovat rohkeampia ja toiset ujompia, ja persoonallisuus näkyy sanattomassa viestinnässä, Sallinen sanoo.

Alitajunnalla on myös merkittävä rooli. Esimerkiksi treffeillä ihmiset haluavat antaa itsestään mahdollisimman hyvän kuvan, ja usein se tehdään tiedostamatta.

Jos yhteinen sävel löytyy, ihminen alkaa kääntää vartaloaan toista kohden ja lähentyä vaivihkaa. Samoin "esteet" haluaan poistaa. Esimerkiksi jos pari istuu saman pöydän ääressä, lasit, kahvikupit ja muut irtotavarat siirretään sivummalle.

- Kun yhteys löytyy, tavaroita siirretään pois. Se on alitajuinen signaali siitä, että haluan, että sinun ja minun kommunikaation välissä ei ole mitään.

Kuvioon astuu pian myös sanallinen ja kehollinen peilaaminen, joka on yksi vahvimmista kiinnostuksen merkeistä.

- Kun katsoo vaikka nuoria pariskuntia, he peilaavat toisiaan. He puhuvat samalla tavoin ja käyttävät samoja sanoja. Kehollista peilausta on se, että päädytään samaan asentoon esimerkiksi kiinnostavan keskustelun aikana.

Selvä flirttailun merkki on puolestaan pitkittynyt katsekontakti. Jos tuntee ihmisen jo hyvin, jatkuvaa katsekontaktia ei tarvita. Normaalissa vuorovaikutustilanteessa katsomme toisiamme silmiin noin 70-80 prosenttia ajasta.

- Sitten kun ihmiset ovat todella kiinnostuneita toisistaan, tiivistämme katsetta entisestään.

Katsekontaktin katkaisu on puolestaan erittäin selvä viesti myös: nyt ei kiinnosta yhtään tai olo on epämukava.

Kosketus on katsekontaktin tavoin myös vahva viesti. Sallinen uskoo, että heterosuhteita solmittaessa miehet koskettavat treffitilanteissa enemmän kuin naiset.

- Miehet haluavat alitajuisilla vahinkokosketuksilla ohjata naista esimerkiksi pöytään, ottaen kohteliaasti alaselästä tai kyynärpäästä kiinni. Tai jos istutaan kahvilassa, tönäistään jalalla vahingossa.

- Silloin kokeillaan, miten toinen reagoi siihen.

Kun toisella on aidosti hyvä olla seurassasi, siitä viestii aito hymy. Sallisen mukaan niin kutsuttu feikkihymy on kohtelias katse, jolla osoitetaan hyväksyntää.

- Aito hymy on taas merkki onnellisuudesta ja sen paljastaa naurava silmä, eli ryppyyn menevä silmäkulman lihas.

Lue lisää: Näin miehiä opetetaan iskemään naisia - perkasimme läpi deittailuoppaan ja mykistyimme

Myös jalkaterien suunta paljastaa tutkitusti paljon uudesta juttukumppanista ja sen, kiinnostaako juttuhetki oikeasti.

- Jos juttelemme jonkun kanssa, emmekä enää viihdy, käännämme jalkaterämme pois toisesta. Lopettelemme keskustelua näin alitajuisesti, vaikka kasvot osoittavat kohteliaasti toista kohden ja keskustelu jatkuu vielä hetken.

- Tätä tehdään ilman, että tajutaan. Sivustaseuraaja näkee eleen parhaiten.

Sallinen toki muistuttaa, että monet näistä eleistä pätevät ihmisiin, jotka ovat rohkeita ja itsevarmoja. Kun ihminen on epävarma, hän osoittaa hermostumisen merkkejä kiinnostuessaan.

- Tulee puhevirheitä, ihminen ei puhu mitään, hän välttelee katsekontaktia ja vartalo on jäykkä.

Juttu on julkaistu alun perin Me Naisten sivuilla elokuussa 2021.

Lue myös: Moni odottaa puolisoltaan juuri tiettyjä piirteitä - ihastumisen ratkaisevat lopulta usein ihan muut seikat

Lue myös: Ensisilmäyksellä rakastuminen on totta - naiset kertovat, mihin ihastuivat kumppanissaan: "Vaalea, kihara tukka tuntui sormissa valtavan pehmoiselta"

Lue myös: Sohvi manifestoi itselleen unelmiensa miehen - kirjoitti kirjeen ja kolmen viikon kuluttua kumppani löytyi Tinderistä

Ilta Sanoma
jeudi 4 août 2022 19:15:00 Categories: Ihmiset & suhteet Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.