Inflaatio ja karkaavat kustannukset näkyvät myös kunnanvaltuustojen pöydillä. Aiemmin tehtyjä talousarvioita saatetaan joutua tarkistamaan ja ets" /> Inflaatio ja karkaavat kustannukset näkyvät myös kunnanvaltuustojen pöydillä. Aiemmin tehtyjä talousarvioita saatetaan joutua tarkistamaan ja ets" />

YLE


Raaka-aineiden ja ruuan hintojen nousu vaikuttaa syksyllä esimerkiksi koulujen ja päiväkotien ruokailuihin.

Elintarvikkeiden toimittajilta on tullut jo korotusesityksiä tälle vuodelle, kertoo Seinäjoen kaupungin ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö Pirjo Kujanpää.

- Osa neuvotteluista on vielä kesken. Heiltä on tullut arvioita myös uusille hinnankorotuksille syksylle ja ensi vuodelle, hän toteaa.

Kujanpään mukaan aterioiden nykyisessä budjetissa yritetään pysyä esimerkiksi vaihtamalla tuotteita edullisempaan vaihtoehtoon.

- Syksy näyttää, joudutaanko ruokalistoja muuttamaan tai anomaan lisämäärärahaa. Seinäjoella on vaihdettu jo keväällä esimerkiksi jälkiruoka hedelmään, Kujanpää kertoo.

Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Pasi Kivisaari (kesk.) tietää, että valtuustotasolla on uudelleen arvioitava aiemmin tehtyjä budjetteja.

Hintojen nousu heijastuu nyt lähes kaikille sektoreille.

- Se [hintojen nousu] liittyy rakentamiseen, palkkojen nousuun, ruokapalveluihin ja moniin perusasioihin. Ennemminkin voisi kysyä, missä se ei näkyisi, käytännössä se näkyy kaikessa, Kivisaari muotoilee.

"Emme tingi kotimaisuusasteesta"

TeeSe Botnia tuottaa ruokapalvelua muun muassa Vaasan kaupungin päiväkoteihin ja kouluihin.

Ruokapalveluiden johtaja Minna Jokinen kertoo, että elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet 7-15 prosenttia.

Jokinen uskoo, että joitakin yksittäisiä tuotteita joudutaan korvaamaan toisilla, mutta pääosin tämä johtuu saatavuusongelmista. Hintojen nousu ei tule Jokisen mukaan vaikuttamaan ruuan laatuun heikentävästi.

Kokkolan puhtaus- ja ruokapalvelut seuraa, miten tilanne kehittyy syksyn kuluessa.

Kaupungin kaupunkiympäristön palveluyksikön päällikkö Klaus Kangas kuvailee, että aterioita tullaan valmistamaan kouluruokasuositusten mukaisesti.

- Emme tingi kotimaisuusasteesta emmekä karsi raaka-aineita, hän vastaa.

Kohoavat kustannukset tulevat kuitenkin vaikuttamaan aterioiden yksikköhintaan.

Myös rakentamisen kulut kasvavat

Kustannusten nousu näkyy myös rakentamisessa.

Esimerkiksi Seinäjoella yhteiskoulun peruskorjaukseen budjetoitu määräraha ylittyi, ja asia piti viedä uudestaan kaupunginvaltuuston- ja hallituksen käsittelyyn.

Tämä tapahtui jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Hyökkäys on nostanut hintoja entisestään.

Keväällä laskennassa oli Joupin päiväkodin peruskorjaus, jonka määrärahaa korotettiin 2,55 miljoonaan euroon. Hinta lähes 1,5-kertaistui alkuperäisestä kustannusarviosta.

Seinäjoen kaupunginarkkitehti Jussi Aittoniemi kertoo, että rakennushankkeessa päätettiin ensimmäistä kertaa käyttää indeksiehtoa.

- Sillä pyrittiin taklaamaan juuri sitä vaikutusta, että urakoitsijat urakkahintaa laskiessaan joutuisivat miettimään, jatkuuko rakennusmateriaalien ja muiden hinnoitteluun vaikuttavien tekijöiden nousu yhtä jyrkkänä kuin se on nyt ollut.

Sulo Aittoniemi seisoo työmaa-aidan edessä Seinäjoen keskustassa ja katsoo kameraan.
Jussi Aittoniemi uskoo, että rakennushankkeiden siirto voi olla tulevaisuudessa välttämätöntä hintojen nousun takia. Anne Elhaimer / Yle

Indeksiehto urakassa tarkoittaa, että urakkatarjous annetaan päätöksentekopäivän hintaan. Sen jälkeen hintaa voidaan säännöllisin väliajoin tarkistaa ja nostaa, mikäli viralliset rakennuskustannusindeksit osoittavat, että kustannustaso on noussut.

Kunnossapito- ja korjausrakentamisessa täytyy jatkossa harkita entistä tarkemmin, mitkä kohteet priorisoidaan ja mitä voi siirtää myöhemmäksi. Toistaiseksi mitään rakennushanketta ei ole hintojen nousun vuoksi jouduttu siirtämään, mutta Aittoniemi uskoo sen olevan todennäköistä tulevaisuudessa.

- Jos yksittäisten hankkeiden ennakoidut kustannukset indeksoidaan nykytasoon, niin joitain hankkeita joudutaan siirtämään ja jaksottamaan toisin.

Lue myös: Sedun rakentamiset Ähtärissä viivästyvät - Seinäjoen Törnävällä työt vietäneen loppuun lisämäärärahalla

Kunnille voi tulla säästöpaineita

Ruuan, raaka-aineiden, energian ja polttoaineiden hintojen nousu tulee näkymään syksyllä kuntien budjeteissa.

Moni kunta joutunee tekemään uusia päätöksiä talousarvioihin, sanoo Kuntaliiton kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen.

- Hintojen ja saatavuuden muutos vaikuttaa kuntien menoihin eli rahaa kuluu arvioitua enemmän. Taloudellisesta tilanteesta riippuen tämä voi tarkoittaa esimerkiksi uusia säästöjä tai investointien pohdintaa, Lehtonen arvioi.

Lehtosen mukaan säästökohteet ja tulojen lisäykset heijastuvat suoraan sosiaali- ja terveystoimeen sekä sivistystoimeen vielä tämän vuoden puolella.

Sanoisin, että monia muita toimenpiteitä tehdään ennen kuin ruuan laatu merkittävästi näkyy käyttäjälle. Sanna Lehtonen, kuntatalousasioiden johtaja, Kuntaliitto

Raaka-aineiden ja ruuan hintojen muutoksen lisäksi myös saatavuus vaikuttaa palvelujen järjestämiseen.

- Se voi vaikuttaa samoin kuin yksityistaloudessa siihen, että minkälaista ruokaa kunnissa tehdään ja tuleeko esimerkiksi lihasta ylellisyyshyödyke, Lehtonen pohtii.

Myös tänä vuonna tullut palkkaratkaisu vaikuttaa kuntien menoihin, Lehtonen muistuttaa. Hän uskoo, että esimerkiksi ruokapalveluihin hintojen nousu ei heijastu heikentävästi.

- Kustannuseristä ruoka ei ole sieltä suurimmasta päästä. Sanoisin, että monia muita toimenpiteitä tehdään ennen kuin ruuan laatu merkittävästi näkyy käyttäjälle. Lakisääteiset palvelut kyllä järjestetään, siitä ei tarvitse olla huolissaan missään kaupungissa tai kunnassa, Lehtonen sanoo.

Aiheesta voi keskustella perjantaihin 5. elokuuta kello 23 asti.

Lue seuraavaksi:

Terveysmenot kasvoivat kunnissa - Asiantuntija: Monen asian summa

Valikoima ruokakauppojen hyllyillä voi syksyllä supistua ja hinnat nousevat yhä - ministeri Kurvinen: "En pidä viidenneksen nousua mahdottomana"

jeudi 4 août 2022 18:40:57 Categories: YLE kuntatalous

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.