Esityksen mukaan aikuisilla henkilöillä olisi oikeus saada tiettyjä välttämättömiä kiireettömiä terveyspalveluja kiireellisen hoidon lisäksi." /> Esityksen mukaan aikuisilla henkilöillä olisi oikeus saada tiettyjä välttämättömiä kiireettömiä terveyspalveluja kiireellisen hoidon lisäksi." />

YLE


Hallitus on antanut esityksen, jolla on tarkoitus selkeyttää paperittomien ja vastaavassa tilanteessa olevien terveydenhuoltoon liittyvää lainsäädäntöä. Lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta, kertoo sosiaali -ja terveysministeriö.

Esityksen mukaan aikuisilla henkilöillä olisi oikeus saada tiettyjä välttämättömiä kiireettömiä terveyspalveluja kiireellisen hoidon lisäksi. Välttämättömäksi hoidoksi voitaisiin katsoa esimerkiksi tietyt pitkäaikaissairauksien, raskauteen ja synnytykseen liittyvät palvelut sekä tartuntatautien takia tarvittavat palvelut.

Alaikäisillä olisi oikeus saada terveyspalveluja saman laajuisina kuin heillä alaikäisillä, joilla kotikunta on Suomessa, ministeriö kertoo.

Esitys ei koskisi Suomessa lyhytaikaisesti oleskelevia eikä henkilöitä, jotka matkustavat Suomeen yksinomaisena tarkoituksena käyttää täällä terveyspalveluja.

Hoitoa saavat henkilöt vastaisivat ensisijaisesti itse kustannuksista. Toissijaisesti valtio korvaisi kustannukset asiakasmaksun ylittävältä osalta hyvinvointialueille.

Ministeriön arvion mukaan Suomessa oleskelee noin 3000-6000 paperitonta tai paperittoman kaltaisessa tilanteessa olevaa henkilöä.

Esitetyillä muutoksilla turvattaisiin nykyistä paremmin Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten ja kansallisen perustuslain velvoittama oikeus välttämättömään huolenpitoon ja riittäviin terveyspalveluihin, ministeriö toteaa tiedotteessa.

jeudi 4 août 2022 14:03:32 Categories: YLE terveyspalvelut

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.