Haminassa paloi keskiviikkona noin 30 hehtaaria metsää. Jäkisammutustyöt jatkuvat torstaina." /> Haminassa paloi keskiviikkona noin 30 hehtaaria metsää. Jäkisammutustyöt jatkuvat torstaina." />

YLE


Haminan Lelussa paloi keksiviikkona metsää noin 30 hehtaarin alueella. Palo sai todennäköisesti alkunsa puusta, johon salama oli iskenyt.

Sammutustöitä jatkettiin iltamyöhään pelastuslaitoksen, sopimuspalokuntien ja Rajavartioston helikopterin voimin.

- Varsinkin alkuvaiheessa oli melko kova tuuli, joten jalan ei vaikeakulkuisessa maastossa meinannut pysyä palon perässä, mutta kopterilla pääsi palon kärkeen kiinni, sanoo päivystävä palomestari Antti Kosonen.

Läheisestä lammesta helikopteriin täytettiin tuhannen litran vesisäkkiä, ja helikopteri pudotti siitä vettä paloalueelle.

Rajavartioston helikopterin avustus oli tämän kesän ensimmäinen Etelä-Kymenlaaksossa.

Alkuvaiheessa palohälytys tehtiin pienestä palosta, mutta tuli pääsi tuulen mukana leviämään laajalle alueelle.

- Palo arvioitiin aluksi pienemmäksi, kun varsinaista paloaluetta ei heti löydetty.

Kosonen arvoi, että tänä kesänä maastopaloja on ollut normaali määrä.

Lue lisää:

Haminassa palaa metsää 30 hehtaarin alueella - sammutustyöhön hälytettiin rajavartioston helikopteri

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki kotka@yle.fi.

jeudi 4 août 2022 11:48:12 Categories: YLE maastopalot

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.