Ilta Sanoma

EU:n Borell ja G7-maiden ulkoministerit olivat tuominneet Kiinan suunnitelmat jo ennen harjoitusten alkamista.

Kiina on aloittanut sotaharjoituksensa Taiwania ympäröivällä merellä, kertovat kiinalaismediat uutistoimisto AFP:n mukaan.

Sotaharjoitusten alkaminen ajoittui Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin Taiwanin-vierailun jälkeiselle päivälle.

Pelosin käynti Taiwanissa nostatti voimakkaita reaktioita Kiinalta. Maan ulkoministeri Wang Yi varoitti Yhdysvaltoja "tulella leikkimisestä".

Euroopan Unionin ulkosuhteista vastaava korkea edustaja Joseph Borrell kritisoi jo aiemmin Kiinan suunnittelemia "aggressiivisia" sotilasharjoituksia Taiwaninsalmella.

Borrell sanoi Twitter-tilillään, että ei ole oikeutettua käyttää vierailua syynä sotilaalliselle toiminnalle Taiwaninsalmella.

Sama todettiin Borrellin ja G7-maiden ulkoministerien yhteisessä kannanotossa, jossa vaadittiin Kiinan ja Taiwanin erimielisyyksien selvittämistä rauhanomaisin keinoin ja yhteyksien pitämistä avoimena väärinkäsitysten välttämiseksi.

Ilta Sanoma
jeudi 4 août 2022 11:33:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.