Ilta Sanoma

Härällä riittää romantiikkaa! Me Naisten päivän horoskooppi kertoo, mitä tähdet lupaavat tälle päivälle kullekin horoskooppimerkille.

Kuva: Shutterstock

Päivääsi leimaavat kepeys ja positiivisuus. Raha-asioissakin onnistaa, mikä kohottaa mielialaasi. Saat valtavasti aikaan pienellä panostuksella.

Annat ristiriitaisia viestejä, joten saatat olla osittain itse syypää mahdollisiin väärinkäsityksiin. Pyri tietoisesti ilmaisemaan selkeämmin, mitä tarkoitat.

Olet haluttua seuraa, ja suosiosi huumassa vastaat myöntävästi useampaan kutsuun kuin mihin aikasi todellisuudessa riittää. Joku voi joutua pettymään.

Olet kevytmielisellä ja romanttisella tuulella. Flirttailusi ja huomiosi tehoavat - ja valloitat vaivatta sydämiä. Älä kuitenkaan tallo niitä jalkoihisi.

Tee tänään vain asioita, joista todella pidät. Siitä hyötyvät muutkin, sillä kun olet tyytyväinen elämääsi, sinusta on paljon iloa myös ympärilläsi oleville.

Pidä pääsi kylmänä äläkä mene antamaan lupauksia vain päästäksesi hetkellisestä kiipelistä. Jokin perheeseen tai sukuun liittyvä asia on ajankohtainen.

Suunnitelmasi ja aikataulusi eivät tahdo pitää itsestäsi riippumattomista syistä. Kyse on kuitenkin pikkuharmeista, joilla ei kannata päiväänsä pilata.

Joku hakee loputtomasti huomiotasi, ja alat jo tuskastua hänen vaatimuksiinsa. Tuo ajatuksesi julki suoraan, mutta ystävälliseen ja rakentavaan sävyyn.

Ehdotuksesi saavat nyt osakseen arvostelua ja vastustusta. Älä tuhlaa voimiasi turhaan taisteluun vaan odottele suotuisampaa hetkeä. Se koittaa pian.

Paikallaan junnannut asia lähtee rullaamaan, ja tunnet, miten mielesi kevenee. Myös ihmissuhteissasi puhaltavat myönteiset tuulet. Romantiikkaa riittää.

Päivääsi on ladattu kaikki menestyksen edellytykset. Olet itsevarma ja karismaattinen ja viihdyt seurueiden keskiössä. Säkenöit ja teet vaikutuksen.

Ulkomaihin liittyvä asia, matka tai henkilö nousee esiin. Tällä voi olla suuri vaikutus tulevaisuuteesi, joten katso, ettei tilaisuus mene sivu suun.

Ilta Sanoma
jeudi 4 août 2022 04:30:00 Categories: Horoskooppi Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.